Mainos

Meriarkeologi vastasi lähetyksessä: Kenelle kuuluu uponnut aarre?

Meriarkeologi Riikka Alvik vieraili päivän Studio55.fi-ohjelmassa. Hän kertoi Amsterdamista Pietariin matkalla olleesta kauppalaiva Vrouw Mariasta, joka upposi Nauvon vesille 1771. Laivan hylky löydettiin kuitenkin vasta 13 vuotta sitten vuonna 1999. Hylyn löydön teki Pro Vrouw Maria yhdistys. Omistuksesta on käyty oikeustaistelua.

Aluksen koko miehistö saatiin turvaan useita päiviä kestäneen pelastustoiminnan ansiosta. Pelastamiseen osallistui myös paikallisia Saaristomeren asukkaita. Pelastustoiminnan ansiosta laivan lastista tiedetään paljon, sillä tuon ajan protokollan mukaisesti kaikki löytyneet ja pelastetut tavarat kirjattiin huolellisesti ylös.

Laivan säilyneestä lokikirjasta ilmeni, että laiva eksyi kurssistaan ja ajautui kiville rukoushetken aikaan.

Vrouw Marian aarre

Vrouw Marian lastina oli muun muassa kahvia, tupakkaa, nuuskaa, teetä ja viinirypäleitä. Aluksella oli myös taidekokoelma, joka oli menossa Katariina Suurelle. Tässä kokoelmassa oli Hollannin kultakauden teoksia, joista osa oli verrattavissa Rembrandtiin.

Lastista löytyi myös kangasta ja väriaineita. Väriaineet olivat tuohon aikaan erittäin arvokkaita. Aluksella oli tuhansia kiloja esimerkiksi Indigoa, joka oli useissa Euroopan maissa kiellettyä, koska vastaavaa väriainetta kasvatettiin omissa maissakin. Indigoa pidettiin kuitenkin niin hienona, että sillä värjätty vaate oli tavattoman arvokas.

Kenelle aarre kuuluu?

Riikka Alvik kertoi, että tavoitteena on, että historialliset löydöt eivät joutuisi yksityisille henkilöille vaan esimerkiksi museoihin kaikkien nähtäväksi. Suomen aluevesien sisältä löytynyt aarrelaiva kuuluu Suomen lain mukaan kulttuuriperintönä Suomen valtiolle.

– Vrouw Maria on tuotu kaikkien nähtäväksi muun muassa kuvin ja virtuaalisimulaation avulla, Alvik kertoi lähetyksessä.

Laki suojelee uponneita laivan hylkyjä, mutta se myös velvoittaa löytäjiä ilmoittamaan museovirastolle uusista löydöistä.

Kansainvälistä kulttuuriperintöä

Vrouw Maria oli hollantilainen alus, joka oli matkalla Venäjälle. Tämä on aiheuttanut kiinnostusta hylkyä kohtaan niin Suomessa, Hollannissa kuin Venäjälläkin.

– Ei meillä ole Hollannin tai Venäjän kanssa ollut mitään ongelmia omistussuhteesta, naurahti Alvik ohjelmassa.

– Merenkulku on ollut aina kansainvälistä.

Alvik kertoo, että erityisesti Venäjä on ollut kiinnostunut hylyssä olleista taideaarteista, mutta yhteistyötä tehdään ja tietoja vaihdetaan.

– Meillä on ollut yhteistyötä valtioiden suurlähetysten kanssa.

– He ovat auttaneet meitä tutkimuksessa, näyttelyn tekemisessä ja Vrouw Maria -hankkeen promoamisessa. Tämä on meidän yhteistä kulttuuriperintöämme.

Vrouw Maria kuuluu erityissuojeluun

Vrouw Marialle ei saa sukeltaa. Hylyllä on aikamoinen suojelustatus, sillä sen ympäristökin kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Kansallispuisto on erityisrajoitusaluetta, jolla liikkuminen on kielletty ympärivuotisesti saaristoluonnon rauhoittamiseksi.

– Mutta suurimmalle osalle meidän laivan hylyistä saa sukeltaa, siellä katsoa saa, muttei koskea, muistutti Alvik lähetyksessä.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Riikka Alvik kertoi Vrouw Mariasta, kulttuuriperinnöstä ja meriarkeologiasta.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.