Menestyskirjailija tunnustaa: Tappouhkaukset hätkäyttivät

Reijo Mäellä oli jo alle kymmenen vuoden iässä selvät sävelet. Minusta tulee kirjailija, tuumasi pojannaskali raapustaessaan ensimmäisiä tarinoitaan vihkoihin.

Innostuksesta huolimatta kirjailijanalku ei suostunut vielä tässä vaiheessa näyttämään tekstejään muille.

− Itse luin niitä vuoden puolentoista viiveellä. Se oli niin lapsellista paskaa, että pari vuotta vanhat stoorit piti polttaa saunan pesässä, Mäki hörähtää.

Tänä päivänä tekstien pimittäminen on muisto vain. Mäen suosio on kasvanut tasaiseen tahtiin pisteeseen, jossa hän lukeutuu suomalaisten kirjailijoiden kärkikastiin.

Yhdessä yössä menestys ei ole auennut. Alussa Mäki paiski päivätöitä toisaalla ja tarttui kynään vapaa-ajalla.

− Taoin kymmenen vuotta päätä seinään. Välissä mietin, että kauanko tätä jaksaa, lähteekö tämä ollenkaan nousuun. Mutta samalla uskoin koko ajan mahdollisuuksiini. Oli hyvä, etten ottanut ihan kaikkia fiksuja neuvoja vastaan.

"Huononakin aamuna on kirjoitettava"

Vuonna 1985 ilmestyi Mäen ensimmäinen romaani, dekkari Enkelipölyä. Tämän jälkeen tuottelias kirjailija on tehtaillut teoksen per vuosi.

Mäen mukaan aloittamisen vaikeus on jokaisen kirjan kohdalla sama.

− Vaikka tarina on jo jollain tavalla hahmoteltu vihkoihin ja isoille pahvikartongeille, on aina tuskallista, että sen saa potkaistua käyntiin. Kun materiaalia alkaa olla 30−40 sivua kasassa, hahmot alkavat elää ja tarina ikään kuin kirjoittaa itse itseään.

Mielikuva baskeri vinossa, punaviini kädessä kahvilassa istuvasta kirjailijasta on houkutteleva. Ollapa totta. Mäki potkaisee itsensä aamukuudelta ylös, kun "rehellistä työtä" tekevä puoliso lähtee tahollaan tienaamaan.

− Kun tekee romaania tai rikosproosaa, kirjoitusvaiheessa ei voi jäädä odottelemaan inspiraatiota. Huonompinakin aamuina on aloitettava tiettyyn aikaan. Ne aamut kyllä huomaa, kun lukee tuotostaan korjauksessa, Mäki sanoo.

Suosikkihahmo myös valkokankaalle

Mäen luomista henkilöhahmoista ylivoimaisesti suosituin on yksityisetsivä Jussi Vares, joka on tähän mennessä ehtinyt seikkailla jo 21:ssä romaanissa.

Särmikäs yksityisetsivä on napattu myös valkokankaalle. Neljäs Vares-elokuva saa ensi-iltansa helmikuussa, ja puolentoista vuoden sisään dekkarinystävien herkkua on luvassa vielä neljän tarinan verran lisää.

Mäki on antanut elokuvantekijöille Vareksen suhteen vapaat kädet.

− Viime kesänä Varesta kuvattiin kuusi kuukautta täällä Turussa. Alkukesästä kävin vilkaisemassa paria settiä, mutta muuten en ole ollut paljoakaan mukana. Se on kuitenkin elokuvantekijöiden hommaa, on turha olla kärpäsenä katossa, kirjailija toteaa.

Mäen mielestä kirjan ja elokuvan vertaaminen ei ole ylipäätään kodin hedelmällistä. Kyseessä on kaksi täysin erityyppistä ilmaisulajia.

− Siinä missä kirja pystyy kuvailemaan henkilön sisäisiä mietteitä ja asenteita, elokuvassa sama on välitettävä katsojalle kuvallisena viestinä. Kyseessä on myös käytännön juttu. Elokuvaan joudutaan väkisinkin tekemään valintoja kirjan tekstimassasta.

Tappouhkaukset hätkäyttivät

Yksityisetsivä Jussi Vares on saanut työnsä myötä lukuisia tappouhkauksia ja joutunut vaarallisiin tilanteisiin. Ironista kyllä, myös Mäki on saanut maistaa ensimmäiseksi mainittua.

− Kun näitä tappouhkauksia tuli 2000-luvun alkupuolella, silloin se hätkäytti. Tietyt organisoidut tahot, kuten hihhulit ja ympäristöterroristit, muistuttivat olemassaolostaan.

Häirintä johti aikanaan rikosilmoitukseen asti. Tänä päivänä kirjailija ei kuitenkaan vaivaa päätään moisella.

− Nyt kun lukee lehtiä, niin huomaa, ettei tarvitse olla kuin piirikunnan karaokemestari Loimaalta saadakseen tappouhkauksia. Kohteena voi olla kuka tahansa, joka on 15 minuuttia julkisuudessa.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen