Majakanvartijan työn kääntöpuoli: yksinäisyyttä ja alkoholismia

Sanat luotsi ja majakanvartija tuovat monelle mieleen erakkoluonteisen miehen, joka eristäytyy pullon kanssa yksinäiselle saarelle. Tosiasiassa naisilla oli saarten elämässä tärkeä rooli.

Harri Nymanin väitöskirjasta käy ilmi, että perhe oli luotsin ja majakanvartijan tärkein tukipilari. Naimattomat majakanvartijat olivat usein henkisesti varsin eksyksissä.

Etenkin merimiehenä laivalle työskennelleelle tyhjä koti saattoi tuntua kolkolta. Myös taloustyöt olivat outoja.

Karuun saaristoelämään sopeutuminen oli kuitenkin miehille helpompaa, sillä ammatti periytyi suvuissa. Aviovaimot sen sijaan tulivat usein muualta.

− Tämä tarkoittaa sitä, että he olivat tulokkaita. Jos he olivat itse ulkosaarelaisia, ei ollut ongelmia, mutta sinne tuli myös sisämaasta naisia. Se oli kuin hyppy tuntemattomaan, Nyman sanoo.

Perheiden hajoaminen käynnisti ongelmat

Tiivistä perhe-elämää kuvaa osuvasti se, että kaikki toiminnot keskittyivät ulkoluodoille; mantereella käytiin ainoastaan synnyttämässä. Elämä saaristossa oli kaiken kaikkiaan mielekkäällä pohjalla niin kauan kuin majakka-asemilla oli perheyhteisöjä.

Idylli ja perheyhteys alkoivat pirstoutua vuonna 1921, kun oppivelvollisuuslaki pakotti saariston lapset liikkeelle.

− Siinä vaiheessa perheiden vanhimmat lapset lähetettiin asumaan alivuokralaispaikkoihin tai koululaisasuntoloihin.

1950-luvulta eteenpäin äidit muuttivat yhä enemmissä määrin lasten koulupaikkakunnille, jolloin miehet jäivät yksin majakkasaarille. Tästä seurasi lisää ongelmia.

− Puhutaan siitä, että majakkamiehet ovat yksinäisiä, syksyjen pimeitä iltoja on vaikea sietää. Alkoi tulla tietoja, että joku on siellä vaipunut psykoosiinkin. Vaihtuvuus oli kovaa, ja yksinäisyyttä voitiin hoitaa alkoholilla. Saaret pelkistyivät miesyhteisöiksi tai yksinäisten miesten paikoiksi.

Asialla oli kuitenkin myös valoisampi puolensa. Miehet esimerkiksi lukivat ja nikkaroivat paljon. Tällainen toiminta ehkäisi mielen kietoutumista ikäviin ajatuskulkuihin.

− Ja ovatpa majakanvartijat kirjoittaneet runojakin. Yöpäivystykset ja näköalapaikka majakkatornissa virittävät pohtimaan ja rohkaisivat kirjallisiin harrastuksiin, Nyman lisää.

Tänä päivänä majakanvartijan ammattikunta on historiaa. Viimeinenkin majakka täysautomatisoitiin vuonna 1987.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat