Lomalle etelään? Tällä hinnalla vuokraat oman huvilan

Oletko suuntaamassa eteläiseen lomakohteeseen, mutta majoitus puuttuu? Hotellin sijaan voit harkita myös loma-asunnon vuokrausta: tarjolla on huoneistoa ja huvilaa. Etenkin Kroatiassa loma-asunnon vuokraus on nyt suosittua, Interhome.fi:n Päivi Hepo-oja kertoo.

– Kohteiden vuokrahinnat riippuvat paljolti sesongista, esimerkiksi kesäkuu on Euroopassa vielä huomattavasti edullisempaa aikaa kuin loppukesä. Hinta riippuu myös tietenkin pitkälti siitä, millaisesta majoituksesta on kiinnostunut, Interhome.fi:n Päivi Hepo-oja sanoo.

– Noin kuuden hengen huvilan uima-altaalla saa viikoksi keskimäärin tuhannella eurolla. Huviloita löytyy myös isompia ja pienempiä, jolloin hinta tietenkin vaihtelee.

Tarjolla on myös huoneistoja – niissäkin vuokrahinta riippuu ajankohdasta, asunnon sijainnista sekä koosta. Hepo-oja arvioi, että huoneiston voi jostain saada hyvinkin alle 500 eurolla per viikko.

Mikäli loma-asunnon vuokrausta sitten harkitsee, onko fiksua valita huvila vai huoneisto?

– Jos lomalle on lähdössä koko perhe, tai pari perhettä isovanhempineen, suosittelen vuokraamaan oman talon uima-altaalla, Hepo-oja neuvoo.

Koska pienempiäkin taloja on tarjolla, sopii huvila myös vaikka vain pariskunnille. Joskus pareille riittää pieni kaksio terassilla ja merinäköalalla.

Kroatia nosteessa

– Kesäaikaan yleisimpiä vuokra-asuntokohteitamme ovat Italia, Espanja ja Kroatia, joista Kroatia onkin ollut nosteessa viime vuodet.

Hepo-oja uskoo Kroatian suosion johtuvan siitä, että maa on samantapainen kuin Italia, mutta toisaalta uusi maa turismin kannalta. Kroatia houkuttaa myös edullisuudellaan ja suorilla lennoillaan.

Monet lomailijoista haluavat kokea paikallista elämää ja aitoa kulttuuria – lomalle halutaan useimmin sinne, missä paikalliset ihmiset asuvat.

Tilaa ja omaa rauhaa

Loma-asunnon vuokraaja saa huomattavasti enemmän tilaa kuin hotellihuoneeseen luottava – plussaa on myös oma keittiö.

– Erityisesti lapsiperheet osaavat sitä arvostaa. Sellaisessa voi laittaa ruokaa koska haluaa, vaikka tietysti myös käydä ulkona syömässä. Kun mennään vieraaseen maahan, silloinhan ruokakaupoistakin löytyy kaikkea ihanaa, ja moni haluaa tehdä itse ruuan, Hepo-oja sanoo.

Vuokrattavassa asunnossa etuna on myös oma rauha. Hepo-oja kuitenkin muistuttaa, että kun vuokraa loma-asunnon, on tavallaan omatoimimatkalla. Opasta ei ole.

– Eikä kohteen lähellä aina ole esimerkiksi joitakin palveluja. Koko reissu rakennetaan itse, ja mennään itse paikan päälle. Kielitaitoa ei välttämättä tarvita, mutta jotenkin pitää tulla toimeen.

Varo huijareita

Päivi Hepo-oja haluaa myös varoittaa loma-asunnon ulkomailta vuokraamista ensi kertaa suunnittelevia, hieman kokemattomampia matkaajia.

– Kannattaa kääntyä ennemmin luotettavan välittäjän puoleen, eikä vuokrata netistä joltain taholta, josta ei tiedä mitään. Suurin osa tarjoajista on ihan ok, mutta siellä on paljon yrittäjiä, joita ei ole edes olemassa. Huijauksia on sattunut viime vuosina asiakkaidemme mukaan aika paljon.

Hepo-ojan mukaan kohteessa on yleensä aina Interhomen paikallistoimisto, jossa on yhteyshenkilö. Mikäli kohteessa ei ole paikallistoimistoa, on aina olemassa kuitenkin paikallinen avaimenhaltija, joka luovuttaa avaimen. Avaimenhaltija on yleensä kiinteistön omistaja tai joku hänen valtuutettunsa.

– Paikallistoimistoja on vain isoimmissa kaupungeissa, missä meillä on paljon kohteita, etenkin Espanjassa. Mutta esimerkiksi Italian Toscana on niin laaja alue, että siellä kohteet ovat siellä täällä yksityisten omistamina.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi / Annimari Pasanen

Lue myös:

    Uusimmat