Lomalle amishien luokse? Katso kuvat!

Amishit tunnetaan hevoskärryillä kulkevina, vanhanaikaisiin vaatteisiin pukeutuvina kristittyinä. Jos heidän tiukkaan kuriin ja uskonnolliseen yhteisöllisyyteen nojaavaan elämäntyyliinsä haluaa tutustua, se onnistuu esimerkiksi Yhdysvaltain Indianassa, Ohiossa ja Pennsylvaniassa, jossa suurin osa uskontokunnan noin 240 000 edustajasta asuu. Lue, mitä kaikkea amishien luona voi tehdä.

Jutun lopusta löytyvät internetsivut, joilla tekstissä mainittuja aktiviteetteja ja niitä tarjoavia tahoja esitellään tarkemmin. Matkasuunnitelmat ja varaukset kannattaa tehdä etukäteen ja huomioida esimerkiksi, että kaikkialle ei välttämättä pääse kuin ryhmävarauksella.

Amishien museo

Illinoisin osavaltiossa sijaitseva Illinois Amish Museum on koti monille pysyville amishien elämää esitteleville näyttelyille. Siellä voi tutustua esimerkiksi amishien historiaan, hevoskärryihin, tilkkutöihin, talleihin, koteihin ja teknologiaan. Amishien museona toimii myös esimerkiksi The Amish Farm and House Lancaster Countyssa.

Kyyti hevoskärryillä

Hevoskärryillä ajelu kuuluu amish-kokemukseen. Konien kyydissä esimerkiksi kierretään amishien maatiloja ja kyliä.

Ateria kotona

Joillakin amishien seuduilla on mahdollista aterioida aidossa amish-kodissa. Tyypillinen ateria koostuu esimerkiksi salaatista, paistetusta kanasta, perunamuusista, kastikkeesta, kotitekoisesta leivästä sekä hilloista tai hyytelöistä. Ruokarukous kuuluu amishien ateriointiin, mutta jos itse ei halua rukoilla, hetkeä voi kunnioittaa esimerkiksi hiljaisuudella.

Kotikierros

Amishien kotiin on mahdollisuus päästä myös kierrokselle, jossa talon omistaja esittelee koko kodin pyykkäystiloineen, keittiöineen, makuuhuoneineen ja oleskelutiloineen. Samalla näkee, kuinka amishit suoriutuvat arjen rutiineista ilman sähköä.

Maatilakierros

llman sähköä tapahtuvaan maanviljelyyn voi päästä tutustumaan amishien tiloilla. Toimintaakin saattaa esitellä viljelijä itse. Laajemmilla maaseutukierroksilla nähdään useita tiloja, koteja, kouluja ja yrityksiä.

Yökylä

Jotkut amishit tarjoavat aterioinnin lisäksi mahdollisuutta yöpyä heidän kotonaan. Tällaisia kotiyrityksiä on esimerkiksi Pennsylvanian Lancaster Countryssa ja Illinois'n Arthurissa. Jos mahdollisuus kiinnostaa, on otettava yhteyttä paikalliseen matkatoimistoon.

Lähteet: Amishcenter.com, Amishheartlandtours.com, Amishcountry.org, Padutchcountry.com, Visitamishcountry.com, Wikipedia

Kuvat: the Elkhart County, IN [USA] CVB

Lue myös:

    Uusimmat