"Lammas tuli pubiin sisälle ja pissasi baaritiskille"

Irlanti ja pubi kuuluvat erottamattomina yhteen. Olli Pellikka valottaa maan pubikulttuuria sekä kertoo hauskan sattumuksen irlantilaisten "toisesta olohuoneesta".

Juominen Irlannissa on ennen kaikkea sosiaalista toimintaa. Tuoppia ei kallisteta yksin kotona vaan pubissa hyvässä seurassa.

Toisaalta maan pubikulttuuri on myös muuttunut vuosien saatossa tietyiltä osin.

− Yksityisiä pubeja löytyy yhä, mutta rinnalle on ilmestynyt yhä enemmän ketjuja. Pubeissa työskentelee paljon halvan työvoiman väkeä Itä-Euroopasta. He eivät välttämättä osaa paljoakaan englantia. Se vaikuttaa osaltaan pubikulttuuriin, Olli Pellikka kertoo.

Irlantilaisten naukkailua säädellään pubien tiukoilla aukioloajoilla. Hauskanpito loppuu viimeistään puoleenyöhön mennessä. Vai loppuuko sittenkään?

− Erityisesti maaseudulla ei ole tavatonta, että virallisen sulkemisajan jälkeen pubin omistaja pistää ovet ja ikkunat säppiin ja ilta jatkuu omistajalle tuttujen asiakkaiden kesken.

Lammas pubissa!

Irlantilaiset ovat ylpeitä ympäri maailmaa tunnetuista juomistaan, eikä suotta. Guinness-olut, Jameson-viski sekä Irish Coffee -drinkki eivät esittelyjä kaipaa.

Pellikka on ehtinyt istua vuosien mittaan maan lukuisissa pubeissa ja kohdannut monenlaisia tilanteita. Eräänä kertana Pellikka vieraili Finnish-Irish Societyn entisen puheenjohtajan Irlannin kodissa. Miehet lähtivät viettämään iltaa paikalliseen tyyliin pubiin.

− Hän varoitti etukäteen, että omistajilla on kotieläimenä lammas, joka saattaa tulla sisälle pubiin. Olimme hörppimässä pinttejä, kun yhtäkkiä kyseinen lammas asteli pubin ovesta sisään, pissasi baaritiskille ja poistui ulos.

− Kukaan ei lotkauttanut asialle korvaakaan, Pellikka naureskelee.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat