Mainos

Laivayhtiöillä erinomainen kesä

Eckerö Linen ja Tallink Siljan edustajat kehuvat kesän sujuneen erinomaisesti. Tänä kesänä suomalaiset ovat tehneet lähimatkoja ja Tallinna on ollut yksi suosikeista.

Eckerö Linen kesä on mennyt suorastaan hyvin, sanoo toimitusjohtaja David Lindsröm. Yleisestä taloudellisesta tilanteesta huolimatta matkustajamäärät ovat nousseet sekä touko-, kesä- että heinäkuussa. Osittain hyvä tilanne johtuu taantumasta.

− Epävarmoina aikoina suositaan todennäköisemmin niin sanottua lähimatkailua. Taantuma on selkeästi vaikuttanut Tallinnan suosioon − ja myös muiden risteilyjen − nehän ovat vähän kuin kotimaanmatkailua.

Kun huomioidaan kaikki samana vuonna Tallinnaan tehdyt matkat, matkustajamäärä ei Lindströmin mukaan ole kuitenkaan noussut. Vuosittainen määrä on 2000-luvulla ollut noin kuusi miljoonaa matkustajaa.

Eckerö Linella loppuvuottakin odotellaan rauhallisena. Lindström ei näe mitään yksittäistä syytä miksi tilanne muuttuisi.

Eckerö Linen hinnat halvemmat kuin kahteen vuoteen

− Hintamme ovat tällä hetkellä alhaisemmat kuin vuosina 2007 ja 2008. Se johtuu enemmänkin kilpailutilanteesta kuin taloudellisesta tilanteesta. Olemme aktiivisesti pyrkineet vaikuttamaan hinnoilla. Polttoaineen hinta vuonna 2008 vaikutti hyvin kielteisesti ja kustannukset nousivat selvästi. Tänä vuonna on sitten ollut päinvastoin.

Tallinna on suomalaisten kestosuosikki aivan kuin Linnamäki, vertaa Lindström.

− Se uusiutuu vuosittain vain vähän, perustuote pysyy samana. Ihmiset eivät niinkään mene hakemaan uutuuksia, vaan sieltä on kivoja muistoja ja niitä halutaan lisää. Tallinna Tallinnana, kehittyäkään ei pidä liikaa.

Tallink Silja teki ennätyksen heinäkuussa

Tallink Siljan myyntijohtaja Pasi Näkki kertoo kesän menneen oikein mallikkaasti.

− Koko kesä on ollut huikeaa kasvua. Heinäkuun matkustajamäärä Suomen ja Tallinnan välillä oli noin 433 000, joka on 23 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna 2008.

Näkin mukaan ihmiset ovat tänä kesänä miettineet erityisesti, mihin kannattaa matkustaa. Monet ovat vaihtaneet matkakohteensa esimerkiksi Välimerenmaista Suomen lähipiiriin.

−Tallinnan matka on edullinen, ja myös hinnat kaupungilla ovat laskeneet, Näkki tietää.

Elokuun puolivälissä loppuvuosikin näyttää Näkin mukaan hyvältä. Hinnoittelua Tallink Siljalla on pyritty tarkistamaan markkinatilanteen mukaan.

− Hinnoittelussa on ollut hissiliikettä, mutta sitä suhteutetaan markkinatilanteeseen ja kysyntään. Öljyn hinnasta on tänä vuonna pystytty hyvin sopimaan. Rahtimarkkina on se mihin maailman taloudellinen tilanne tällä hetkellä eniten Tallink Siljalla vaikuttaa.

Näkki kiittää matkustajia. Tallink teki heinäkuussa ennätyksen, sillä oli yli miljoona matkustajaa yhden kuukauden aikana, kun mukana ovat kaikki sen kohteet.

− Tallinna säilyttää kiinnostavuutensa jatkossakin − se on lähellä ja hintataso pysyy edullisena, Pasi Näkki ennustaa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.