Kuono irti, uitettu rikkihapossa – Turistit pelastivat nämä julmasti rääkätyt koirat

Greekanimalrescue.com kertoo sivustollaan kaltoin kohdeltujen koirien kohtaloista. Turistit ovat pelastaneet koirat kaduilta. Osa on jo saanut uuden kodin, osa vielä odottaa omaa ihmistään. Lue, miten onnellisesti karmeista olosuhteista lähteneille Leolle, Loganille ja Beautylle lopulta kävi.

Leo oli uitettu rikkihapossa – korvat amputoitiin

Heinäkuussa vuonna 2008 kreikkalaisella Porosin saarella turisti nimeltä Eleni Vikou sekä hänen miehensä löysivät koiran, joka tärisi ja uikutti sydäntäsärkevästi. Eläin oli uitettu kauttaaltaan vahvassa kemikaalissa, joka osoittautui myöhemmin rikkihapoksi. Pahat vammat ympäröivät koko kehoa.

Vikou ja hänen miehensä antoivat koiralle ensiapua. Seuraavaksi siltä poistettiin kirurgisesti palanut iho ja amputoitiin korvat.

Leo ei ole enää hengenvaarassa vaan on löytänyt itselleen rakastavan kodin. Huolimatta sille tehdyistä julmuuksista se on ihmisten kanssa kärsivällinen ja hellä. Ihmistä tai ihmisiä, jotka rääkkäsivät Leoa, ei ole saatu kiinni.

Logan oli nääntymässä nälkään

Kreikassa lomaillut matkailija kohtasi kauhistuttavan näyn kuivuneella joella. Ruosteiseen tynnyriin oli sidottu koira, jonka nälkiintyneestä vartalosta törröttivät luut ja ihoa ympäröivät kipeät haavat.

Kun turisti lähestyi Logania, se haukahti kerran väsyneenä. Sitten koira nousi seisomaan ja katsoi lähestyvää ihmistä suurilla, surullisilla silmillään. Pelastajan heittäessä ruokaa se söi nälkäisenä ja otti askeleen taaksepäin – kuin pyytääkseen ihmistä peremmälle. Loput ruoat se söi turistin kädestä.

Pelastaja toi eläinlääkärin katsomaan koiraa ja ottamaan verinäytteen. Eläin oli niin aneeminen, ettei näytteen ottaminen onnistunut. Joulukuisessa lumisateessa sen "kotina" pidettyyn tynnyriin oli kerääntynyt jääkylmää vettä, minkä vuoksi Logan seisoi ulkona märkänä ja täristen.

Pelastaja irrotti koiran ketjusta ja otti sen mukaansa. Logan nukkui 24 tuntia putkeen ja alkoi sitten pikkuhiljaa syödä ja juoda. Mistään muusta se ei ollut kiinnostunut.

Neljän kuukauden hoidon ja hyvän ruokinnan jälkeen Loganin paino oli noussut normaaliksi, ja sille oli kasvanut komea, kiiltävä turkki. Loganin entinen omistaja ei osoittanut mitään mielenkiintoa sitä kohtaan. Niinpä se muutti pelastajansa luokse Iso-Britanniaan, jossa se asuu kahdeksan muun Kreikasta pelastetun kohtalotoverin kanssa. Se on rakastettava ja onnellinen persoona, joka rakastaa lenkkejä, haleja ja silityksiä.

Beautyltä oli hakattu kuono irti

Turistit löysivät Kosin saarelta narttukoiran, jolta puuttui kuono. Vamma oli muutamia viikkoja vanhoja ja aiheutunut luultavasti kuonoon kohdistuneesta iskusta terävällä esineellä.

Koira oli jotenkin oppinut syömään ja juomaan kauhomalla ruokaa tassuillaan, heilauttamalla päätään taaksepäin ja nielaisemalla samaan aikaan. Sen on täytynyt kokea suunnatonta kipua vamman aiheuttaneen iskun hetkellä ja vielä kauan sen jälkeen. Beauty eli "Kauneus", joksi koira nimettiin, odottaa vielä uutta kotia.

Kuvia koirista voi katsoa täältä – ei herkille lukijoille.

Lähde: Greekanimalrescue.com

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat