Kreikkalaiset tanssit tekivät Visaan lähtemättömän vaikutuksen

Visa Salojärvi ihastui Kreikkaan vuonna 1973 ollessaan tavallisella turistimatkalla. Kulttuuri, ihmiset, ruoka, lämpö ja aurinko tekivät mieheen lähtemättömän vaikutuksen. Etenkin paikalliset tanssit saivat nopeasti sijan hänen sydämestään.

– Kreikassa oli vanha tanssiperinne, ja siellä tanssittiin armeijassa ja jopa hautajaisissakin. Uskon, että vanha perinne elää vielä tänäkin päivänä, Visa Salojärvi kertoo.

Suomessa Salojärvi hankkiutui Suomi-Kreikka-yhdistyksen tanssikurssille. Sitten häntä pyydettiinkin jo tanssinopettajaksi. Salojärven lisäksi yhdistyksen tanssikursseja veti kolme muutakin opettajaa. Oppilaita oli satoja, ja kurssitasojakin alkeista vaativiin jatkokursseihin.

– Siinä sai liikuntaa, oli hyvää musiikkia ja mukavaa seuraa, Salojärvi muistelee.

Kun Salojärvi oli näyttänyt taitonsa Suomessa, Finnmatkat pyysi häntä 80-luvun puolivälin tienoilla opettamaan suomalaisille turisteille kreikkalaisia tansseja.

– Tanssikurssien idea oli sama kuin vaikkapa golf-kurssien, järjestettiin turisteille hauskaa tekemistä. Silloin olin aika paljon Kreetalla ja Korfulla.

Yhteensä yli 50 viikkoa Kreikassa

Suomessa Salojärvi kuului tanssiryhmä Kyklokseen, joka esiintyi juhlissa esimerkiksi yritysten ja yhdistysten tilaamana. Poppoo pääsi näyttämään taitonsa myös Espan lavalla ja aina Kreikassa asti.

– Pääsimme Kreikassa tv:n pääuutislähetykseenkin, Salojärvi kertoo.

Tanssiryhmä hallitsi kymmeniä eri tansseja ja oli todella näyttävä ilmestys käsintehtyine pukuineen. Ryhmän jäsenet kävivät Kreikassa hakemassa tarvikkeita asuihinsa sekä ottamassa mallia tanssivarustuksesta.

80-luvun lopulla kiinnostus harrastukseen alkoi kuitenkin hiipua. 90-luvulla Salojärven matkat Kreikkaan harventuivat, vaikka mies pitikin maata edelleen miellyttävänä paikkana.

– Se oli kuin vanha avioliitto. Ei ollut niin kiihkeää enää. En vihaa Kreikkaa, mutta mielenkiinnon kohteet vaihtuvat.

Omien laskujensa mukaan Salojärvi on viettänyt Kreikassa yli 50 viikkoa lyhyissä jaksoissa. Tälläkin vuosituhannella mies on piipahtanut pari kertaa Kreikassa, mutta on hän reissannut muuallakin.

– Matkustan aika paljon. Espanjasta on tullut toinen sellainen vakiokohde, koska Kanariansaaret ovat talvella lähin "takuuvarma" lämmin matkakohde. Mutta muuten olen kaikkiruokainen.

Lue myös:

    Uusimmat