Mainos

Kreikkalainen ruoka jää mieleen

Kysyimme keskiviikkona, mitä sinun elämääsi on tullut Kreikasta. Vaihtoehtoina olivat ruoka, puoliso, rusketus, musiikki ja Ouzo. Ylivoimaisesti eniten vastaajien mieliin on jäänyt kreikkalainen ruoka.

− Mahtava ruoka, jota olen itsekin opetellut laittamaan. Ja aivan mahtavat ihmiset. Olen viettänyt 10 mahtavaa lomaa Rhodoksella 3viikkoa kerrallaan, kertoi nimimerkki ari.

− Ruoka, se on vaan maailman parasta. Ruoka-aineet ovat puhtaita, selkeitä ja ennen kaikkea ruoka on terveellistä ja maukasta, kommentoi nimimerkki matkailija.

Kreikasta on tullut lisää jäseniä monen vastaajan perheeseen.

− Minulle on tullut hyvä vävy, ja ensimmäinen lapsenlapsi tapaninpäivänä. Perhe asuu Helsingissä, ja häät ovat ensi kesänä Kreikassa Evian saaren Kimin kylässä, vävyni kotikylässä. Lisäksi Kreikka on paras lomamaa ainakin minulle, kirjoitti nimimerkki Ritu.

− Oli yritetty pitkään lasta, ja lääkäri käski käymään hoitojen välillä lomalla. Mentiin Rhodokselle ja vauva saikin siellä alkunsa kotikonstein! kertoi nimimerkki Kaarina.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.