Mainos

"Kestitsimme koko McLarenin tiimiä" – Tämän takia ulkomaalaiset turistit pitävät Lapista

Yrittäjä Päivikki Palosaari kertoo, minkälaisista aktiviteeteista turistit pitävät Lapissa. Maailmantähtiäkin näkyy joka talvi.

– Lappiin matkustaa eniten ulkomaalaisia turisteja Englannista. Uudenvuoden ja loppiaisen aikaan saapuvat venäläiset. Myös Itävallasta, Hollannista, Saksasta ja Ranskasta on alkanut tulla väkeä. Tänä vuonna suora lentoyhteys gateway-asemana toimivasta Kööpenhaminasta saattaa tuoda matkailijoita laajemmaltakin alueelta, Päivikki Palosaari sanoo.

Kaikkein suosituinta turistien keskuudessa on kaikki, mikä liittyy lumeen.

– Sitä riittää laaksosta kukkulan huipulle. Lapissa on maailman laajimmat talviaktiviteetit.

– Turistit tykkäävät esimerkiksi poroista, huskyista, moottorikelkkailusta ja saunomisesta. Myös jään alla sukeltaminen, pilkkiminen, murtomaahiihto ja lumikengillä kävely kuuluvat aktiviteetteihin.

Tulta ja yöelämää

Lumen lisäksi Palosaari kuvailee ulkomaalaisten "superjutuksi" tulta.

– Esimerkiksi japanilaiset eivät voi kotimaassaan tehdä avotulta minnekään eikä heidän kodeissaan ole takkoja. He tykkäävät hirveästi nuotion äärellä istumisesta ja pitävät uskomattomana sitä, että tulen kanssa voi tehdä ruokaa, istua kodassa ja katsoa revontulia.

– Lapin hiihtokeskukset voittavat keski-eurooppalaiset kilpailijansa myös siinä, että meillä yökerhot ovat auki aamuneljään asti. Yöelämä on huomattavasti vilkkaampaa kuin Keski-Euroopan kohteissa, Palosaari sanoo.

Joka talvi kuuluisuuksia

Lapin ihmeellisyyden ovat huomanneet maailmantähdetkin. Tosin heistä Palosaari ei suostu kauheasti kertomaan.

– Kyllä meillä käy kansainvälisiä kuuluisuuksia joka talvi – kerran kestitsimme koko McLarenin tiimiä, Palosaari raottaa.

– Maailmantähdille tärkeitä ovat myös perinteiset porot, huskyt ja hyvät ruoat – ja ennen kaikkea se, että saa olla huomaamaton ja turvassa, Palosaari sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.