Kaupunginjohtaja yritti hiihtää Grönlannin yli – matka keskeytyi

Veri vetää seikkailemaan. 25:56

Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkönen ei pelkää vaikeita olosuhteita. Hän kertoi viimeisimmästä extreme-seikkailustaan Studio55.fi-ohjelmassa. Hiihto Grönlannin jäätiköllä keskeytyi vaikeisiin olosuhteisiin.

– Olimme tehneet töitä rajusti kaksi vuotta: siinä vaiheessa, kun meitä kuljettanut auto lähti pois ja tuuli ujelsi, tunnelma oli aivan loistava, Petri Härkönen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä Grönlannin retken alkuhetkistä.

Härkösellä on pitkä tausta seikkailijana. Hän on kulkenut Pohjoismaissa, Etelä-Amerikassa ja Skotlannissa. Lisäksi hän on osallistunut erilaisille pyhiinvaelluksille. Härkösen viimeisin seikkailu viime keväänä johdatti hänet hiihtämään yli Grönlannin mannerjäätikön. Matkaa oli yli 600 kilometriä ja aikaa kolmesta viiteen viikkoa.

Seikkailuun täytyi valmistautua hyvin. Grönlannissa suurimmat riskitekijät olivat voimakas tuuli yhdistettynä pakkaseen sekä railot jäässä. Härkönen loi yhdessä retkikumppani Sakari Heinosen kanssa tarkan harjoitusohjelman, joka muistutti urheilusuoritukseen valmistautumista.

– Kyseessä oli hyvin systemaattinen harjoitusohjelma, jossa oli sekä fyysisiä harjoitteita että tiedollisia ja taidollisia harjoitteita. Toteutimme harjoitusohjelman kahden vuoden aikana, Härkönen sanoi lähetyksessä.

Pitkällä matkalla matkakumppaneiden välit saattavat välillä olla kovilla. Härkönen ja Heinonen miettivät jo etukäteen tilanteita, joissa hermo voi kiristyä.

– Käytiin läpi ihmisen käyttäytymistä erilaisissa kriisitilanteissa. Meillä oli mukana ohje siitä, mitä tehdä onnettomuuden sattuessa tai vastaavasti, jos rupeaa kaveri harmittamaan. Tässähän ollaan suurimmaksi osaksi 30 sentin päässä toisista eikä käydä pesulla. Kyllä kaveri alkaa tulla pikkuhiljaa tutuksi.

Keskeytys lähellä jo parin tunnin jälkeen

Valmistautuminen oli vähällä mennä hukkaan jo kaksi tuntia retken aloittamisen jälkeen.

– Menimme jäätä pitkin ylös jyrkkää mäkeä jäärautoja käyttäen ja 100 kilon ahkioita perässä vetäen. Olin itse keulassa ja pääsin aika korkealle, mutta sitten yksi jääraudan tuki petti. Tulin alas mannerjäätikön reunaa niin pitkälle kuin pulkat vetivät, ja siinä yhteydessä mursin kaksi sormea.

– Pelkäsin, jääkö tämä tähän, joten työnsin vain käden hankeen enkä sanonut kavereille mitään. Jatkoimme matkaa, vähän arastellen tietysti, Härkönen kertoi.

Toisena päivänä Härkönen astui railoon ja kolmantena palellutti varpaansa.

– Ilman norjalaisen lääkärin apua olisin luultavasti menettänyt varpaani. Kolme ensimmäistä päivää olivat siis vaikeat, mutta sitten suksi alkoi kulkea.

Vaikeudet kuitenkin jatkuivat myöhemmin.

– Kun ensimmäinen viikko oli mennyt, itselläni oli erittäin voimakkaita ongelmia hengityksen kanssa johtuen ehkä astmasta, korkeasta ilmanalasta ja kylmästä ilmasta. Ystävälläni Sakarilla alkoivat sormenpäät paleltua, sillä pahimmillaan tuulen ja pakkasen yhteisvaikutus oli noin –60 astetta.

Kuljettuaan vielä noin viikon ja yhteensä parisataa kilometriä retkikumppanit tulivat siihen lopputulokseen, ettei retkeä kannata huonoissa olosuhteissa jatkaa.

– Jos olisimme jatkaneet, se olisi todennäköisesti johtanut vakaviin vammoihin. Me emme pystyneet suojautumaan enää, vaikka päällä oli parhaat mahdolliset varusteet. Otimme yhteyttä Suomeen, ja lopulta meidät evakuoitiin helikopterilla.

Lue myös:

    Uusimmat