Mainos

Kari auttoi tsunamin suomalaisia uhreja: En nukkunut kolmeen päivään

Kari Henner työskenteli Sri Lankassa joulukuussa 2004 tuhoisan tsunamin aikaan. Matkailualan ammattilainen kertaa Studio55.fille kuuden vuoden takaisia tapahtumia.

Kari Henner palaa muistoissa vuoden 2004 joulukuuhun; ajankohtaan, jota tuskin kukaan tuolloin matkailualalla toiminut unohtaa.

Sri Lankassa, jonka kohdepäällikkönä Henner tuolloin toimi, oli meneillään huippusesonki. Hotellit olivat tupaten täynnä.

− Jos en väärin muista, meillä oli viitisen-kuutisensataa suomalaista sillä viikolla.

Tieto kulki pienellä saarella nopeasti. Siinä vaiheessa, kun uutinen tsunamista oli saavuttanut maailman median, Henner oli jo täydessä toimessa auttamassa uhreja.

− Olin itse Sri Lankan pääkaupungissa Colombossa. Se on merenpinnasta sen verran korkeammalla, että tsunami ei iskenyt sinne niin pahasti. Kalastajakylissä paikalliset sen sijaan asuvat hyvin lähellä rantaviivaa, ei niin hyvin rakennetuissa taloissa.

Työtä kellon ympäri

Hennerin tiimi toimi poikkeustilanteessa parhaan kykynsä mukaan. Tietoliikenne oli monin paikoin poikki, mutta siitä huolimatta Finnmatkat sai yhteyden suurimpaan osaan matkustajista muutamassa päivässä.

− Kukaan ei menehtynyt meidän matkoillamme, olimme siinä mielessä onnekkaita. Osa kyllä loukkaantui, ja matkatavaroita hävisi, Henner kertaa.

Koska osa hotelleista muuttui tsunamin myötä käyttökelvottomiksi, matkustajille piti järjestää tilapäinen majoitus. Vielä tärkeämpää oli saada loukkaantuneet hoitoon Suomeen.

− Meillä evakuointi tapahtui todella nopeasti. Olimme ensimmäisiä matkanjärjestäjiä, jotka saivat evakuointilennot paikalle.

− Teimme työtä pari kolme päivää 24 tuntia vuorokaudessa, ei siinä nukuttu tai levätty. Myös monet asiakkaista auttoivat toisiaan.

Ennalta varautuminen tärkeää

Tsunami vaikutti voimakkaasti koko Sri Lankaan. Yli 35 000 ihmistä menehtyi ja 10 000 loukkaantui. Lisäksi lähes puoli miljoonaa paikallista joutui lähtemään kodeistaan pakolaisleireihin ympäri saarta.

Myös Finnmatkat joutui lakkauttamaan väliaikaisesti matkat luonnonkatastrofin runtelemalle saarelle.

− Kun kaikki matkustajat oli saatu takaisin kotimaahan, jäin itse vielä Sri Lankaan pariksi kuukaudeksi selvittelemään käytännön asioita, Henner kertoo.

Aasian tsunami oli katastrofina niin yllättävä, ettei sitä varten ollut olemassa suoranaista omaa toimintasuunnitelmaa. Yllättäviin tapahtumiin jokaisessa matkakohteissa oli kuitenkin varauduttu.

Tsunamin jälkeen henkilökunta tajusi konkreettisesti ennalta varautumisen merkityksen.

− Suuri luonnonkatastrofi aiheuttaa aina hämmennystä, mutta kyllä me aika nopeasti pystyimme silti reagoimaan, Henner pohtii.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.