Mainos

Julkkismatkailijat muistelevat Kanariaa

Kanarian saaret olivat 1970-luvulla suomalaisille kostea paratiisi. Näin julkkikset muistelevat työ- ja lomamatkojaan helteen ja halvan alkoholin keitaille.

Pirkko Arstila: Kanaria oli hulabaloo-taivas

Kirjailija-toimittaja Pirkko Arstila on löytänyt Kanarian parhaat puolet.

– Rakastan Kanarian pieniä saaria. Niissä ei ole liikaa turisteja, ja maisemat ovat kiehtovia. Pidän Lanzarotesta laakeripuineen ja valkoisine taloineen, jotka ovat kuin maalaus mustaa laavamaisemaa vasten.

– Lisäksi pieniltä ja vähävaloisilta saarilta katsottuna tähtitaivas on kauneimpia maailmassa.

Pirkko muistaa ensimmäiset matkansa Kanarialle.

– Sain pitkäksi aikaa melkein kammon Kanariaa kohtaan, sillä turismi oli 1960–1970-luvuilla ainutlaatuista. Kanarian saaret oli toinen maailma, jonne mentiin juomaan ja bailaamaan. Se oli suomalaistenkin hulabaloo-taivas. En pitänyt siitä, mutta nyt olen löytänyt saaret ja niiden ainutlaatuisuuden uudella tavalla.

Lea Laven: Illat töitä, yöt biletystä

Laulaja Lea Laven teki ensimmäiset ulkomaanmatkansa Las Palmasiin. Suomalaisbaarit kutsuivat kotimaan artisteja esiintymään suomalaisyleisölle.

– Luvattiin vähän töitä ja paljon lomaa, hän naurahtaa.

– Turistien meno oli kuin toisesta maailmasta. Helle ja halpa viina olivat yhdistelmä, joka loi suomalaisille tietyn viinaturisti-imagon. Toki monet osasivat nauttia matkoista muutenkin, mutta humalahakuisuus oli yleistä.

Lea muistaa matkan, jolloin hän ja laulaja Anita Hirvonen olivat Las Palmasissa mainoskuvissa.

– Paikallinen putiikinpitäjä Sinikka pyysi meidät mainoskuviin. Poseerasimme hiekkarannalla, olimme silloin hoikkia tyttöjä silloin. Kuvauspalkkioksi saimme vaatteita. Rantapojat huutelivat meille: jaateloa!

–Iltaisin tehtiin keikkaa ja sen päälle juhlittiin. Yöt menivät valvoessa, koska asuimme turistihotellissa keskeisellä paikalla. Ravintoloiden melu ja autojen meteli pitivät valveilla lopun yötä.

Nykyisin Lea ei suostu rantalomille. Hän etsii matkoiltaan aktiviteetteja ja välttää liian lämmintä ilmastoa.

Raili Hulkkonen: Lunta 30 asteen helteessä

Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen on tehnyt kymmeniä työmatkoja Kanarialle. Hänen upea kädenjälkensä on näkynyt sadoissa muotikuvissa kymmenien mallien kasvoilla. Eräs kuvausmatkoista on jäänyt erityisesti mieleen.

– Oli yksi kesän kauneimpia päiviä, kun kuvasimme mallin kanssa talvikuvia Kanarialla. Oli noin 30 asteen helle, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kuvausryhmän kanssa olimme uikkareissa.

– Mallia kuvattiin villapaidoissa ja muissa neuleissa pienessä kopissa, joka oli valokuvaajan tekemä. Meillä oli mukana suuria pusseja tekolunta, sellaista höttöä, jota heittelimme mallin ympärille. Hikinen malli näyttää kuvissa freesiltä ja punaposkiselta kuin istuisi talvisessa lumisateessa, Raili muistelee nauraen.

Anssi Kukkonen: Suomalaiset mainettaan parempia

Urheiluselostaja ja media-ammattilainen Anssi Kukkonen ei ole koskaan väheksynyt Kanariaa matkakohteena.

– Pelasin vuosien ajan aktiivisesti tennistä, ja Kanaria oli siihen oivallinen paikka. En nähnyt koskaan kohdetta negatiivisena. Ainakin liikunnallisissa kohteissa suomalaiset käyttäytyivät hyvin. He ovat mielestäni mainettaan parempia turisteja.

Tennis vaihtui vuonna 1991 golfiin, joka koukutti Anssin täysin.

– Olen aivan hullu golffari. Pelaan noin 150–160 kertaa vuodessa, eli 4–5 kertaa viikossa. Kanarialla on mukava pelata. Raitista ilmaa, aurinkoa, sosiaalista porukkaa ja kierroksen päälle hyvää ruokaa. Mikään ei voita valkosipulietanoita ja lankkupihviä, Anssi kehaisee.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.