Jouluintoilija aloittaa valmistelun jo juhannuksena!

Joulublogia internetissä pitävä Kati Virtanen tunnustautuu jouluhulluksi. Lempijuhlaa aletaankin valmistella jo hyvissä ajoin, jotta aattona asiat sujuisivat mutkattomasti. Tärkeintä kuitenkin on suuren perheen yhteinen aika.

– Olen ollut jouluhullu aina, kertoo Kati Virtanen.

– Lapsuudesta saakka joulu on ollut ehdottomasti lempijuhlani!

Virtanen jakaa internetissä pitämässään blogissa joulunalusaikansa samanhenkisten ihmisten kanssa. Blogituttujen kanssa vaihdellaan paitsi kuulumisia, myös reseptejä ja askarteluvinkkejä.

– Muut, niin sanotut "oikean elämän ystäväni" eivät oikein ymmärrä innostustani, Virtanen naurahtaa.

Laatuaikaa perheen kanssa

Virtanen aloittaa joulun suunnittelun jo silloin, kun muut vielä nauttivat kesäauringosta ja valoisista öistä. Suunnittelu ja odotus ovat Virtasen mielestä osa juhlaa.

– Aloitan jo juhannuksena lahjalistan mielessäni; mitä haluaisin kenellekin antaa.

– Lahjojen saaminen ei kuitenkaan ole joulussa tärkeintä. Tärkeämpää on viettää aikaa perheen kanssa.

Virtasen perhe on aina viettänyt joulua suurella joukolla. Viisi sisarusta, vanhemmat ja isovanhemmat takasivat kunnollisen perhejoulun. Perheen kanssa tavataan edelleen joka joulu.

– Menemme ensin äitini luokse syömään ja jatkamme siitä sitten kukin omilla tahoillamme joulun juhlimista.

Virtanen naurahtaa, että jouluhulluus ei ole tarttunut kuitenkaan sisaruksiin. Omat lapset ovat kuitenkin aina olleet innoissaan äidin suosikkipyhästä.

– Sisareni eivät oikein taida ymmärtää minua, Virtanen hymähtää.

Ei kaupallista joulua

Valmistelujen aloittaminen ajoissa helpottaakin joulukuun stressiä. Kun lahjalistojen suunnittelu alkaa juhannuksena ja joulukoristeet kaivetaan esiin jo lokakuussa, on viimeisistä hetkistä ennen vuoden kohokohtaa helppo nauttia.

– Pyrin saamaan kaiken lähes valmiiksi niin, ettei minun tarvitsisi joulukuussa enää tehdä muuta kuin nauttia aaton odotuksesta.

Blogissaan Virtanen pääsee kertomaan uusimmat kuulumiset joulusta samalla lailla nauttiville. Kun lahjat on ajoissa hankittu tai tehty, on aikaa muun muassa leipomiselle ja askartelulle. Tämä onkin ollut Virtasen lasten mielestä mieluisinta.

– Olen ehdottomasti kaupallisen joulun vastustaja, en jaksa juosta kaupoissa pää kolmantena jalkana enää viime tipassa.

– Joulu on perheelle yhteistä lomaa, aikaa jolloin saa viettää muutaman päivän vuodesta rauhassa.

Lue myös:

    Uusimmat