Iloisen pubikulttuurin kääntöpuoli

Irlantilaiset pitävät oluestaan ja pubeistaan. Alkoholi laukaisee ikävä kyllä myös lieveilmiöitä kuten perheväkivaltaa. Lue, kuinka irlantilaiset ratkaisivat sosiaalisten ongelmien kerääntymisen tietylle alueelle hyvin radikaalilla tavalla.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa humalahakuinen juomakulttuuri aiheuttaa lieveilmiöitä. Irlannissa kaduilla on verrattain turvallista, mutta omassa kodissa ei välttämättä niinkään.

− Perheväkivalta on yleistä. Isä tulee päissään pubista kotiin ja hakkaa vaimon, Finnish-Irish Societyn toiminnanjohtaja Olli Pellikka kuvailee.

Asia onneksi tiedostetaan yhteiskunnan tasolla, eikä siitä puhuminen ole tabu.

− Irlantilainen käsikirjoittaja Roddy Doyle teki vuonna 1996 Suomessakin nähdyn tv-sarjan Family, joka kertoi perheväkivallasta. Aiheesta kirjoitetaan myös lehdissä.

Irlannissa ihmisten elämään vaikuttavat myös luokkaerot, joskaan ei niin painavasti kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa.

− Alempi sosiaaliluokka ei esimerkiksi halveksu sivistystä. Köyhienkin lapset voivat mennä yliopistoon, Pellikka sanoo.

Slummialue matalaksi

Dubliniin on muodostunut vuosien saatossa suurkaupungille tyypillisesti tiettyjä slummialueita, joissa ongelmat kasaantuvat. Kaupungin pohjoispuolella, lentokentän kupeessa sijaitseva Ballymunin lähiö saavutti 1970-luvulla kyseenalaista mainetta.

− Sinne rakennettiin korkeita kerrostaloja, jotka ovat Irlannissa asumismuotona harvinaisia, Olli Pellikka taustoittaa.

Taloihin päätyi asumaan ihmisiä, jotka painiskelivat monenlaisten sosiaalisten ongelmien, kuten köyhyyden, huumeiden, alkoholin ja yhteiskunnasta eristäytymisen, kanssa. Lopulta tilanne ajautui siihen pisteeseen, että viranomaiset vihelsivät pelin poikki.

− Kyseiset talot räjäytettiin matalaksi ja alue siistittiin, Pellikka kertoo yhteiskunnan kiitettävästä reagoinnista.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat