Mainos

Hanna asuu Utön saarella: "Elämä täällä on aika kovaa"

Hanna Kovasen lapsuuteen Utön saarella kuuluivat intiaani- ja sotaleikit, kalojen perkuu sekä marjastaminen. Enää elämä ei ulkosaarellakaan ole yhtä rauhallista kuin ennen. Rankan talven myötä monet vanhukset ovat joutuneet muuttamaan pois. Hanna aikoo vielä sinnitellä, vaikka välillä menee päiviä niin, että vettä tulee vaakatasossa naamaan eikä hyllystä löydy sitä, mitä tarvitsisi. Utö on hänen kotinsa.

Eipä tiennyt pieni kettusirkku, minkä hälinän se aiheutti, kun leijaili maahan Utön saaren kamaralle viime joulukuussa.

– Yhtäkkiä kaikki saaren majoituspaikat täyttyivät. Jo ensimmäisenä päivänä yli sata miestä tuli bongaamaan linnun. Lajia oli nähty Euroopassa vain kahdesti aikaisemmin, Hanna Kovanen kertoo.

Ihan aina ei Utössä ole niin vilkasta. Päästä päähän puolentoista kilometrin pituisella saarella asui viime talvena kolmisenkymmentä ihmistä, mukaan lukien luotsiveneen kuljettajat sekä hotellin työntekijät. Saaren koulua käy parhaillaan neljä oppilasta.

– Viime talven rankkuuden takia moni vanhus joutui muuttamaan pois, Hanna toteaa.

Lapset leikkivät ulkona

49-vuotias Hanna on itse syntyperäinen utöläinen. Hänen äitinsä asui saarella luotsin tyttärenä, ja isä tuli linnakkeelle töihin. Kolmivuotiaana Hanna muutti perheineen Turkuun, mutta vietti aina kaikki lomat Utössä mummonsa luona.

Opiskeltuaan ja toimittuaan mantereella 17 vuotta opettajana Hanna päätti muuttaa takaisin lapsuuden maisemiin.

– Tunsin palavani loppuun. Halusin olla täysin vapaa kaikesta. Kävin opaskurssin, ja nykyään pyöritän saarella opaspalveluita, majoitusliikettä sekä kahvilaa.

– Olen aina pitänyt Utötä kotinani. Kesät täällä olivat ihania, sillä ympäristö houkutteli esiin luovuuden. Keittelimme ikätovereideni kanssa kaikenlaisia mömmöjä ja leikimme kotia, intiaaneja ja cowboyta. Rakensimme jopa roomalaislegioonalaisen teltan sekä intiaanikylän tiipiineen, Hanna muistelee.

Välillä lapset leikkivät sotaa Utön maastoon rakennetuissa konekivääripesäkkeissä.

– Isot lokit olivat muka pommikoneita, tiirat hävittäjiä. "Ammuimme" niitä kohti äänellä – emme tietenkään ikinä oikeasti satuttaneet eläimiä.

Rajoitettu vapaus

Toimettomia ei oltu koskaan.

– Jos ei ollut mitään sen kummempaa tekemistä, niin mentiin laiturille ihmettelemään pikkukaloja. Saaren naisilla oli tapana tehdä iltapromenadeja. Välillä minäkin pääsin äidin ja muiden naisten mukaan kävelemään saarta ympäri.

Hanna kertoo, että vielä tänäkin päivänä Utössä lapset ja nuoret leikkivät toistensa kanssa.

– Täällä on tavallaan rajoitettu vapaus. Se raja tulee vastaan saaren koon myötä. Merta ei ole saanut uhmata, vaan sen läheisyyden takia on aina pitänyt olla varovainen.

– Toisaalta kenenkään ei rajatussa ympäristössä tarvitse pelätä, että vastaan tulisi epämääräistä porukkaa. Täällä tiedetään, keitä saareen tulee ja keitä lähtee.

Edes teini-iässä Hanna ei koskaan kapinoinut saarelle menoa vastaan.

– Päinvastoin. Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä suuremmalla innolla halusin lähteä. Juureni ovat niin syvällä täällä. Lisäksi kesällä syntyneenä varmaan tavallaan elän tuon vuodenajan ja sinä aikana saatujen parhaiden muistojen kautta.

Oppi tekemään itse

Utössä lapset oppivat pienestä pitäen osallistumaan askareisiin.

– Kaikkea ei annettu tarjottimella. Teimme paljon hauskoja hyötytöitä. Olimme mukana esimerkiksi verkkojen laskussa ja kalojen perkuussa. Minä kävin myös poimimassa mansikoita, vadelmia ja juolukoita ruokapöytään.

Noin 13-vuotiaana Hanna sai alkaa tehdä muutamia tunteja kesätöitä saaren kaupassa.

– Tämänkaltaista perinnettä halutaan pitää Utössä edelleen yllä: kesäasukkaiden lapset esimerkiksi toimivat vahteina saaren museossa. Minäkin olen päättänyt, että niin kauan kuin apua on mahdollista palkata saarelaisista, myös teen niin. Sillä tavalla tuen kotiseututunnetta ja juurtumista tänne.

– Nykyään moni mantereella opiskelevista vanhemmista nuorista tulee viettämään uuttavuotta Utöhön. Sytytämme valkean puolenyön aikaan ja kokoonnumme majakalle ampumaan raketteja – ei kaupungin uusivuosi ole mitään Utöhön verrattuna, Hanna sanoo.

Kaikkea ei aina löydy hyllyltä

Miten Hannan lapsuuden Utö eroaa Utöstä vuonna 2013?

– Matkailu on kasvanut. Kesäisin maissa saattaa olla yhtenä iltana 60 venettä, ja siihen päälle vielä kesäsaarelaiset.

– Elämä ei ole enää yhtä hidasta – mutta sellaista se ei taida olla enää missään muuallakaan Suomessa.

Toisaalta yhteydet ovat parantuneet.

– Yhteysalus kulkee laituriin asti ympärivuotisesti monta kertaa viikossa. Reissut täytyy silti suunnitella tarkkaan ja yhdellä käynnillä hoitaa mahdollisimman monta asiaa. Itse käyn mantereella kesäisin harvoin, mutta nyt talvella remonttia tehdessäni jopa viikoittain.

Palveluja Utössä tarjoaa Hannan yrityksen lisäksi kauppa, ravintola ja hotelli.

– Kalaa täällä ei juuri myydä, koska Utössä ei ole koskaan ollut ammattikalastajia. Se, mitä saadaan, käytetään yleensä itse.

Usein käy niin, ettei jotain, mitä tarvitsisi, yksinkertaisesti löydy – ei sen paremmin omasta kaapista kuin kaupastakaan.

– Silloin pitää vain ottaa rennosti ja miettiä, miten saman asian voisi tehdä toisella tavalla. Tai sitten vain odotellaan, että tarvittava aines joidenkin päivien päästä saapuu.

– Utöhön tulevien pitää ymmärtää, että he saapuvat vähän toisenlaiseen maailmaan. Kaikkea ei saa hyllyltä. Jos esimerkiksi salaattia ei ole saatu mantereelta, niin sitten tehdään raakaraastetta – juureksia löytyy aina, sillä ne säilyvät pitkään. Joitain yrttejä voi poimia omasta maasta, mutta kunnon viljelysmaasta on pula.

Ei sittenkään niin rauhallista

Ensi kesä on Hannan yrityksen kymmenes.

– Minulla on nykyään kesäisin niin kiire, etten ehdi viettämään aikaa Utöhön silloin lomailevaan saapuvien lapsuudenystävieni kanssa. Se on vähän surullista – ehkä elämä täällä ei olekaan sielulle niin paljon rauhallisempaa ja tyynempää kuin saattaisi ajatella. Kun toimin mantereella opettajana, minulla oli sentään kesälomat.

Hannan mielestä saarella eläminen onkin varsin romantisoitua.

– Ihmisten pitäisi kokea se, kun tuulee ja sataa monta päivää vaakatasossa naamaan. Silloin täällä ei mennä ulos edes sateenvarjon kanssa.

– Saarella elämiseen kuuluu myös aika paljon odottelua, joten pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Ja näppäryyttä: vaikka asuisi vuokralla, ei vuokraisäntä koskaan ole paikan päällä huolehtimassa rempoista. Ne pitää osata itse hoitaa.

Keskitytään olemiseen

Elämistä Utöllä kokeilevat usein esimerkiksi kirvesmiehet, taiteilijat ja toimittajat.

– Aika moni tekee etätöitä tai on vuorotteluvapaalla. Tai sitten ei edes tehdä töitä, vaan yritetään saada apuraha ja pärjätä sillä. Jotain rahaa on oltava, koska vuokrat on maksettava, ja esimerkiksi vesi on täällä tyyristä. Sitä kuitenkin oppii olemaan lotraamatta.

Elämä ei ole niin yhteisöllistä kuin voisi kuvitella.

– Sellainen vierailukulttuuri, että mentäisiin kylään kutsumatta, on joitakin kesäasukkaita lukuun ottamatta enimmäkseen hävinnyt. Väliaikaiset talvehtijat ovat usein niin haltioituneita elämästä ja luonnosta täällä, että haluavat keskittyä vain olemiseen.

Ja yhtä lailla kuin mantereella, myös saarella kestää oman aikansa tutustua ihmisiin.

– Itse en ainakaan halua heti tuppautua jokaisen seuraan. On tärkeää, että uuteen miljööhön saa rauhassa laskeutua. Sitten, kun sen on tehnyt, onkin ehkä taas aika lähteä.

Eläminen aika kovaa

Useimmat ihmiset viihtyvät Utöllä pisimmillään viitisen vuotta.

– Sitten tulee tarve johonkin muuhun. Moni, joka on lähtenyt mantereelta, ehkä huomaa, että elämä on täälläkin toimivasta vesihuollosta ja nopeasta laajakaistaverkosta huolimatta aika kovaa.

– Varsinkin itsensä elättäminen on ongelma. Myös se, että lasten pitää siirtyä mantereelle yläkoulusta eteenpäin, voi tuntua hankalalta. Lisäksi pärjääminen saarella vanhuudenpäivinä mietityttää. Ja koska Utöllä asutaan enimmäkseen vuokralla eikä omaa asuntoa ole helppo ostaa, niin pian ehkä jatketaan matkaa jonnekin muualle.

Juurten avulla seisoo hyvin

Hannallakin on edessään haasteita.

– Omat vanhempani, jotka ovat auttaneet minua yrityksen hoidossa, menivät viime talvena niin huonoon kuntoon, etten haluaisi enää juuri turvautua heihin. Minun on palkattava muita avuksi. Tähän asti olen elänyt yritykselläni hyvin – saa nähdä, miten käy, kun palkollisia tulee lisää.

– Toisaalta olen yrityksen pyörittämisen ohessa hoitanut koko ajan myös vanhempiani. Se olikin yksi syy siihen, miksi alun perin palasin tänne: halusin suoda heille mahdollisuuden asua Utöllä niin kauan kuin mahdollista. Yksinään he eivät olisi voineet pysyä täällä näin pitkään.

Eikä Hannakaan välttämättä olisi pysynyt saarella ilman muistojaan.

– Vaikka elämä on välillä raskasta, en ole siihen vielä täysin tympiintynyt. Toisaalta en ole niin vanha, ettenkö voisi vielä jossakin vaiheessa palata mantereelle opettajan elämään. Mutta täällä minulla on juuret, joiden avulla olen seissyt hyvin. Ainakin toistaiseksi aion pysyä Utössä.

Sillä toisin kuin tuhansien kilometrien päähän kotiseudultaan Pohjois-Amerikasta harhaillut kettusirkku, sinne Hanna kuuluu.

Kuvat: Hanna Kovanen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.