Mainos

"Evakkoon lähtö oli pojalle oppitunti sodankäynnistä"

Kauko Sipponen oli 12-vuotias viipurilainen koulupoika, kun hän astui evakkojunaan ja jätti taakseen kotikaupunkinsa. Kukaan evakoista ei vielä tiennyt, etteivät he tulisi palaamaan kotiin enää koskaan. Tältä sota tuntui nuorukaisen näkökulmasta.

Useimmat Karjalankannaksen asukkaat joutuivat evakkoon kaksi kertaa. Lisäksi saimme lokakuussa 1939 harjaannuksen evakuointiin, kun lähdimme Rantasalmelle. Muutaman viikon kuluttua tuli ikävä kotiin. Palasimme Viipuriin, ja koulut alkoivat.

30. marraskuuta taivaalla alkoi näkyä punatähtisiä koneita. Joulukuun alussa äitini otti yhteyden Korpilahdelle, jossa perheellämme oli vanhoja tuttuja.

Sinne me lopulta lähdimme junalla; äitini ja kaksi lasta. Isä jäi Viipuriin vartiotehtäviin.

Evakkotaival käynnistyy

Onhan se omalaatuinen tunnelma, kun tuhansia ihmisiä velloo asemalla. Olin tuolloin 12-vuotias.

Pääsimme junaan, ja matka alkoi. Kun tulimme Kouvolan asemalle, huomasin laiturilla lapsen, joka katseli ympärilleen hätääntyneenä. Eikös tuossa ole serkkuni Laurin näköinen poika, tuumasin.

Lauri oli joutunut eroon vanhemmistaan tykkitulen alkaessa Kivennavalla ja oli aivan yksin. Niinpä hän tuli meidän mukaamme.

Matka jatkui Lahteen päin. Näin saunarappusilla istuvan naisen, joka heilutti punaista esiliinaa pysähtymismerkiksi. Juna pysähtyi, ja ryntäsimme ulos katsomaan, mitä oli tekeillä.

Pommittajien armoilla

Maassa oli paljon lunta. Yhtäkkiä alkoi kuulua helisevää surinaa. Kyseinen ääni oli jäänyt talvisodasta muistiini.

Ylitsemme lensi kolme aaltoa pommikoneita, joista jokainen pudotti pommin. Koneet lensivät hyvin matalalla. Katsoin ylöspäin ja näin konekivääriampujan, joka ropisutti meitä päin.

Onneksi kehenkään ei osunut. Meillä oli tavattoman hyvä onni. Se oli aikamoinen oppitunti nuorelle pojalle sodankäynnistä.

Välietappi

Matka jatkui Korpilahdelle. Ensi alkuun asuimme tuttaviemme mökissä, joka on yhä pystyssä. Muistan erityisesti sen, kun olimme saunassa ja emäntä tuli koputtamaan oveen. Hän sanoi, että nyt Amerikka tulee apuun. Mutta sitten kävi ilmi, että se olikin Amerikan Punainen Risti joka oli tulossa.

Keskuudessamme oli myös muita evakoita. Tuttaviemme luota siirryimme Tähtiniemi-nimiseen täysihoitolaan, jossa asuimme vuoden loppuun. Seurasimme sieltä käsin lentokoneiden pommitusmatkaa Jyväskylään.

Vieraanvaraisuutta Pohjanmaalla

Lopulta alkoi vaihe, jolloin ryhdyimme kyselemään, että missä muut evakkosukulaiset ovat. Aloimme vähitellen kerääntyä Seinäjoelle viettämään loppuaikaa sodasta.

Isäntä nimeltään Iisakki Lahti antoi useammalle perheelle tilaisuuden elää talossaan. Hän itse vetäytyi perheineen yhteen huoneeseen.

Meitä kohdeltiin tavattoman ystävällisesti. Karjalaisille oli mielenkiintoista nähdä paikalliset kevättulvat.

Pieneen poikaan teki vaikutuksen, kun Seinäjoella pidettiin herännäisten kokous, jossa laulettiin herännäisvirsiä omalla nuotilla. Uskonnollinen puoli saattoi pitää ihmisiä pystyssä kaiken keskellä.

Rauhanehdot yllättivät

Sodasta puhuttiin päivittäin. Se oli musertava päivä kun sanottiin, että on tullut rauha.

13. maaliskuuta 1940 keräännyimme piiriin kuuntelemaan radiota. Kun Väinö Tanner eteni puheessaan, ajattelin että tämähän on kummallista. Viipuriko luovutetaan? Kotirintamalla oli tavaton hämmennys, että näinkö se rauhanprosessi menikin. En kestänyt puhetta, ja juoksin ulos talosta.

Tässä vaiheessa myös isäni oli saapunut Viipurista luoksemme. Hän lähti kiireesti matkaan saadakseen kodista edes jotain esineitä pelastettua. Viipuriin ei kuitenkaan enää päässyt.

Ainoat esineet entisestä kodistani ovat valokuvat, jotka isä oli aiemmin pakannut laatikkoon ja lähettänyt Korpilahteen.

Sodan jälkeen

Sodan loputtua perheemme päätyi Helsinkiin. Kaikki kaverini olivat sodan myötä kadonneet. Se oli aika ikävää, mutta elokuun 1940 alussa alkoi onneksi koulunkäynti.

Vietin evakossa yhteensä viisi kuukautta. Tämä on kaupunkilaisevakon tarina. Maaseutulaiset joutuivat elämään kovemmissa oloissa ja toisten nurkissa vuosikaupalla.

Sodassa on omat sääntönsä. Kuolema oli aina läsnä. Tuolloin tuntui luonnolliselta, että elettiin vaikeaa aikaa. Siviilit söivät ruispuuroa ja asuivat toisten nurkissa. Nyt sitä ei ehkä osata oikein ymmärtää.

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.