Eläkeläinen Hilkka yöpyy matkoillaan ventovieraiden luona

66-vuotias Hilkka Heikinheimo majoittuu maailmalla hänelle ennalta tuntemattomien ihmisten luona ja myös kutsuu heitä kotiinsa. Ennakkoluuloton eläkeläinen kertoo jäsenyydestään kansainvälisessä CouchSurfing- eli sohvanvaltaajat-yhteisössä.

Ilmaisu CouchSurfing kantautui Hilkka Heikinheimon korviin kolmisen vuotta sitten, kun hän kuunteli maalla radiota. Ohjelman vieras kertoi innostuneesti CouchSurfing-yhteisöstä.

− Kirjoitin nopeasti nettiosoitteen ylös. Halusin ottaa selvää, mistä touhussa oli kysymys, Hilkka kertaa.

Matkustaminen oli aktiiviselle eläkeläiselle tuttua ajanvietettä. Hilkka olisi halunnut lähteä reissuun useamminkin. Sohvanvaltaajiin tutustuminen tarjosi mahdollisuuden, johon Hilkka tarttui hanakasti.

Rekisteröityminen ja matkaan!

CouchSurfing on internetissä toimiva vieraanvaraisuusjärjestö, joka tarjoaa jäsenilleen ympäri maailmaa mahdollisuuden ilmaiseen majapaikkaan. Hilkka rekisteröityi yhteisöön ja alkoi hakea kontaktia iäkkäämpiin jäseniin.

− Huomasin pian, että kannattaa hakea päälle nelikymppisiä, sillä minun ikäisiäni jäseniä yhteisössä on vähän, Hilkka kertoo.

Hilkka oli juuri suunnittelemassa lomamatkaa Dresdeniin, Saksaan. CouchSurfingin kautta hän löysi kaksi mukavalta vaikuttavaa majapaikkaa.

− Asuin aluksi hieman päälle nelikymppisen, sosiaalialalla työskentelevän naisen luona. Hän oli oikein miellyttävä emäntä.

− Parin yön jälkeen vaihdoin paikkaa. Periaatteeni on, etten jää kauaksi aikaa muiden nurkkiin. Toinen emäntä oli minun ikäiseni, rahoitusalalla toimiva sydämellinen nainen, Hilkka kertoo.

Sohvanvaltaajat osoittautui heti alkuun positiiviseksi kokemukseksi. Matkalla ei tullut mitään ongelmia. Ensimmäinen emäntä jopa haki Hilkan rautatieasemalta.

− Minähän olen ikäihminen, monessa liemessä keitetty mummo. Ei kukaan ollut lähdöstäni huolissaan, Hilkka kuittaa ympäristön suhtautumisen matkustusmuotoon.

Erilaisia kontakteja

Hilkka on ollut toiminnassa mukana kolmisen vuotta. Hän on ehtinyt käydä Saksassa toisen kerran sekä Ranskassa ja Itävallassa. Hilkka on myös majoittanut omaan kotiinsa parisenkymmentä sohvanvaltaajaa.

Toiminnan perusperiaatteet ovat avautuneet kokemuksen myötä.

− Kuulun 60+-vuotiaiden ryhmään. Nappailen ryhmän kirjeenvaihdosta kiinnostavia ihmisiä ja alan suunnitella omaa matkaani tai esitän kutsun tulla Suomeen. Majoitun aina naisten luokse, se on minulle helpompaa, Hilkka kertoo.

Paikallisten emäntien avulla Hilkka on saanut tutustua matkakohteisiinsa pintaa syvemmältä.

Münchenissa Hilkka päätyi emännän vinkistä pieneen kodikkaaseen ravintolaan, jossa soitettiin maailmanmusiikkia. Pariisissa emäntä tunsi taiteilijan, joka on kuvittanut luontoaiheisia teoksia ja joka työskentelee Pariisin eläinmuseossa.

− Ilman emäntääni en olisi koskaan löytänyt kyseistä ihmistä. Taiteilija esitteli minulle sekä museon kokoelmia että omia töitään pienessä työhuoneessaan. Todella hieno kontakti minunlaiselleni luonnon ja eläinten ystävälle!

Valtaosa vieraista mukavia

Hilkka on ollut tyytyväinen myös omiin vieraisiinsa. Matkan varrelle on osunut vain muutama poikkeus, joiden kanssa yhteinen sävel ei tahtonut löytyä.

− Yksi italialainen ja yksi ranskalainen vieras olivat epäitsenäisiä. Heidät piti suurin piirtein kuljettaa kädestä pitäen joka paikkaan.

− Heillä oli myös paljon vaatimuksia. Sehän ei kuulu tähän: periaate on tarjota peti ja piste. Italialaisen mielestä hänen maassaan kaikki oli parempaa. Ranskalainen taas valitti ruuasta: heillä keitto ei ole mikään ateria, Hilkka kuvaa.

Suurin osa vieraista on silti jättänyt positiivisen vaikutelman. Hilkka mainitsee nuorehkon saksalaisen naisen, joka paljastui luonnon ystäväksi.

− Vein hänet muutamaksi päiväksi kesämökilleni, jossa kävimme lavatansseissa. Se oli hänelle jotakin aivan uutta.

Hilkan luona on yöpynyt oman ikäisten lisäksi muitakin nuoria ihmisiä. Hieman alle kolmikymppisen tsekkiläisen tytön kohdalla Hilkka halusi varmistaa, tajuaako hän varmasti, että emäntä on päälle kuusikymppinen.

− Hän oli hyvin fiksu nuori, joka ei käyttänyt lainkaan alkoholia. Tyttö sanoi hakeutuvansa mielellään vähän vanhempien ihmisten luo, ettei tarvitse koko ajan selitellä, miksi ei biletä. Meillä oli oikein mukavaa. Hän paistoi omia paikallisia herkkujaan täällä kodissani, Hilkka muistelee.

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Tutustu järjestön nettisivuihin tästä

Lue myös:

    Uusimmat