Eeva Ahtisaari kertoo ajastaan Namibiassa – Itsenäistyminen kosketti

Eeva Ahtisaari laskeutui miehensä Martti Ahtisaaren kanssa Namibian pääkaupungin Windhoekin lentokentälle maaliskuun lopussa vuonna 1989. Edessä oli vuosi Etelä-Afrikan hallinnon alaisessa, vielä itsenäistymättömässä maassa.

– Mieheni oli valittu YK:n edustajana valvomaan, että Namibian vaalit olisivat rehelliset ja jokaisen kansalaisen oikeuksia kunnioittavat. Niiden onnistuttua maa saattaisi itsenäistyä ja valita itselleen oman perustuslain ja parlamentin, Eeva Ahtisaari kertoo.

Vastassa oli YK:n henkilöstöä sekä Etelä-Afrikan hallintojohtaja.

– Maisemat lentokentältä kaupunkiin olivat kauniin kumpuilevat, herkät ja liikuttavat. Namibialaisia oli kokoontunut runsain joukoin tien varsille odottamaan meitä.

Tansaniassa kolme vuotta 1970-luvulla asuneina Ahtisaaret panivat merkille, että maat olivat tietyssä mielessä täysin erilaisia.

– Siinä, missä kansalaiset Itä-Afrikassa olivat jo parikymmentä vuotta aikaisemmin kulkeneet päät pystyssä iloisina, Namibiassa oltiin hyvin pelokkaita. Ihmisiä oli peloteltu vuosikymmenien ajan, joten he olivat epävarmoja itsenäistymisen onnistumisesta.

"Sovitteli" välejä

Ahtisaaren yllätti myös se, kuinka länsimainen ja eurooppalaistyyppinen kaupunki Windhoek oli.

– Tansanian Dar es Salaam oli ollut kaikkea muuta. Mutta Namibia olikin aikoinaan Saksan siirtomaa. Vielä meidän aikanamme kaupungin halki kulki leveä kauppakatu Kaiserstrasse. Toki Windhoekin keskustan ulkopuolella oli myös köyhempiä, mustan väen asuttamia alueita.

YK:n edustajan puolisona Ahtisaaren piti seurata poliittisen tilanteen kehittymistä sivusta.

– Maassa oli aikaisemmin harjoitettu apartheidia: valkoiset ja mustat asuivat eri alueilla ja kävivät eri kouluja. Namibialaisia johtohahmoja oli ollut maanpaossa. Koska tunsin entuudestaan Euroopassa ja Suomessakin opiskelleita namibialaisia naisia ja paikan päällä tutustuin myös valkoisiin, afrikaansin kieltä puhuviin eteläafrikkalaisiin, pääsin vähitellen toimimaan ikään kuin heidän välisenä sovittelijanaan.

Lähetystyö "ei mitään saarnaamista"

Lukuun ottamatta seuraamista miehensä matkoilla Ahtisaaren matkustelu maassa oli hyvin rajoitettua.

– Kerran vietin viikon Ambomaalla lähetystyöntekijöiden vieraana. Huomasin, ettei se työ todellakaan ole mitään saarnaamista, vaan paikallisten parempaan elämään auttamista esimerkiksi lääkärin, käsityönopettajan tai maatalouden asiantuntijan osaamisen turvin, Ahtisaari sanoo.

– Vuoden lopussa sain jo liikkua jonkin verran itsekseni. Koska namibialaiset naiset ovat hyvin taitavia käsitöissä, kävin tutustumassa erilaisiin käsityökohteisiin. Niissä valkoiset naiset, joilla oli kontakteja, auttoivat mustia materiaalihankinnoissa.

Kaksi kulttuuria löi kättä toisilleen

Namibia itsenäistyi 21. maaliskuuta vuonna 1990, siis 23 vuotta sitten. Ahtisaaret olivat mukana viettämässä itsenäistymisjuhlaa stadionilla.

– Se oli hyvin vaikuttava hetki. Etelä-Afrikan lippu laskettiin alas ja Namibian lippu nostettiin ylös.

Paikalla oli YK:n pääsihteeri ja muita edustajia sekä Afrikan maiden johtajia.

– Tapasin ensimmäistä kertaa myös Nelson Mandelan, joka oli vapautunut kuukautta aikaisemmin Robben Islandin vankilasaarelta. Hän saapui paikalle hyvin ryhdikkäänä.

Tilaisuus oli puheineen ja lauluesityksineen vakava ja hillitty.

– Etelä-Afrikan hallitus järjesti illansuussa buffet-tilaisuuden, jossa soitettiin klassista musiikkia, kuten Bachia ja Beethovenia. Uusi, itsenäistynyt Namibia oli puolestaan järjestänyt paikalle aivan loistavan jazz-orkesterin. Tällä tavalla kaksi kulttuuria löi kättä toisilleen.

– Myöhemmin illalla oli aivan mahtava ilotulitus, jonka Ranskan valtio kustansi. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Rakettien syöksyessä tummalle taivaalle tuntui kuin koko taivaankansi olisi ollut tuhansien timanttien valaisema.

Studio55.fi/Piia Simola

Tiesitkö? Näin presidenttien rouvat ovat vaikuttaneet Suomessa

Tunnetko hänet? Tämäkin suomalainen on saanut Nobelin rauhanpalkinnon!

Afrikan maat turistikohteina: Matkustaa vai ei?