Mainos

Ammattilaisen vinkit: Näin vältät tylsät matkakuvat!

Lomamatkalla otetuista valokuvista tulee helposti samasta puusta veistettyjä turistikuvia. Vaikka reissun varrella kokisi huikeita elämyksiä, tunnetta voi olla vaikeaa kaapata kameran rullalle. Valokuvaaja Anna Dammert kertoo, miten matkakuviin saa persoonaa.

Valokuvaaja Anna Dammert neuvoo, että jos haluaa parhaita mahdollisia matkakuvia, matkaan olisi parasta valmistautua hieman etukäteen. Kun matka suuntautuu ulkomaille, kannattaa tutustua jo ennen matkaa paikalliseen kulttuuriin, jotta tietää mitä odottaa. Valmistautumalla saa käsityksen siitä, mitkä ovat kuvauksen kannalta erityisen mielenkiintoisia ja käymisen arvoisia kohteita, ja tietää etukäteen, liittyykö kuvaamiseen matkakohteessa joitain rajoituksia.

– Monissa maissa ollaan hyvin tarkkoja siitä, että valtion rakennuksia tai poliiseja ei saa kuvata, Dammert selittää.

Mikäli tarinaa haluaa kertoa kuvin koko matkan ajalta, kuvaamisen voi aloittaa jo pakkaamisesta ja muista lähtövalmisteluista. Dammert kertoo, että tärkeää matkakuvauksessa onkin, että matka tulee kuvattua mahdollisimman monesta eri näkökulmasta:

– Voi kuvata itse matkantekoa, sitä kuin liikutaan, matkakumppaneita ja joskus jopa liikennevälineen kuljettajaa. Ei vaan parasta nähtävyyttä silloin, kun on jo päästy perille.

Perspektiiviä kannattaa vaihdella myös kirjaimellisesti. Hiekkarantakin voi näyttää erilaisilta, kun sitä kuvataan vaikkapa kyykystä. Tunnetusta matkakohteesta otettuun kuvaan saa luonnetta, kun sitä kuvaa monipuolisesti.

Dammert on havainnut, että ihmiset pitävät yleensä maisemien ja yleisnäkymien kuvaamisesta. Silloin yksityiskohdat tuppaavat unohtumaan ja kuvista tulee ennemmin yleisluontoisia kuin henkilökohtaisia.

– Sen sijaan, että kuvaa kaukaa koko toria, voi kuvata siellä myytäviä kauniita kankaita tai vaikka kasviksia. Paljon mukavamman tarinan saa, kun yhdistää yksityiskohtia, hän huomauttaa.

Kiinnostavimpia ovat Dammertin mukaan ehdottomasti ihmiset. Hänen mielestään kannattaa rohkeasti lähestyä paikallisia ja kysyä, saako heitä kuvata. Yhteisen kielen puute ei hänestä ole esteenä luvan kysymiselle.

– Jos näyttää kameraa ja hymyilee, tulee yleensä ymmärretyksi, Dammert selventää.

– Tietenkin kannattaa kuvata myös perheenjäseniä ja ystäviä, niitä joiden kanssa matkaa. Varsinkin lomamatkalla kaikki ovat rennoissa tunnelmissa ja on hyvä aika ottaa kuvia.

Tärkeintä, että kamera tulee mukaan

Dammert antaa myös joitain käytännön vinkkejä matkakuvaukseen. Keskipäivän valaistus on hänen mukaansa valo-olosuhteista ongelmallisin.

– Varsinkin jos kuvaa ihmisiä, kannattaa etsiä varjoisampi paikka.

Kirkkaassakin valossa on tosin puolensa. Joskus päiväkuvien ottamisessa taitavat harrastelijakuvaajat eivät saa ilta- ja yökuvia onnistumaan, vaikka myöhempäänkin vuorokaudenaikaan riittäisi kuvattavaa. Siihenkin Dammertilla on niksi.

– Ilta- ja yökuvissa on hyvä olla jalusta, ettei kuva tärähdä pitkällä suljinajalla. Jos jalustaa ei jaksa raahata matkalla mukana, niin joku muukin alusta käy, vaikkapa pöytä tai kaide.

Paras reissukamera on omista tarkoitusperistä kiinni. Kallis järjestelmäkamera ei nimittäin hyödytä, jos se ei ole mukana:

– Yksiselitteisesti paras kamera on sellainen, joka on mukana. Jos ei jaksa kantaa järkkäriä mukanaan, niin pärjää hyvin sellaisella kameralla, mitä jaksaa, hän toteaa.

– Kameran muistikortteja kannattaa olla myös useampi, niin ei ole vaan yhden varassa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.