Rekisteröidy
Unohtuiko salasana?

Elämäntaidon valmentaja: Nämä asiat ovat pielessä suomalaisten elämässä

22.08.2012 15:00
Elämäntaidon valmentaja: Nämä asiat ovat pielessä suomalaisten elämässä

Moni elämäntaidon valmennukseen menevä ei osaa sanoa, mikä elämässä on vialla, mutta jokin on. Kuvituskuva.


Elämäntaidon valmentajista on viime aikoina tullut erikoisen suosittuja. Mikä meissä oikein mättää?

Mikään ei tunnu miltään. Mikään ei kiinnosta. Ilo ja merkitys puuttuvat elämästä. Siinä syitä, miksi yhä useampi suomalainen hakeutuu elämäntaidon valmennukseen.

– Usein valmennukseen tulevan ihmisen sisällä on vain epämääräinen pahan olon möykky, jonka alkuperää hän ei tunnista. Autan asiakasta käymään läpi työtä, harrastuksia, ihmissuhteita ja itsestä huolehtimista. Sieltä jostain yritetään löytää ongelman punainen lanka, elämäntaidon valmentaja Kirsi Savolainen sanoo.

Vaikeuksiin johtaa itsensä ulkopuolella eläminen.

– Onnellisuus, rauha, rakkaus ja hyvä olo määritetään jossain muualla. Jo lapsena vanhemmat ja ympäristö kertovat, miten kuuluu olla, ajatella ja tuntea. Välitämme liikaa siitä, mitä muut ajattelevat.

Paljon parisuhdeongelmia

Merkitystä haetaan etenkin parisuhteelle.

Elämäntaidon valmentaja: Nämä asiat ovat pielessä suomalaisten elämässä

Elämäntaidon valmentaja Kirsi Savolainen.

– Usein suhteissa on kommunikaatiovaikeuksia. Pikkuasioista kasvaa ihmeellisiä möykkyjä, kun vuorovaikutus puuttuu, Savolainen sanoo.

– Moni pohtii, pitäisikö parisuhteesta lähteä vai löytyisikö siitä vielä jotain hyvää. Osa on jo tehnyt lähtöpäätöksen ja kaipaa siihen vahvistusta. Tällöin käsitellään pelkoja pois ja mietitään tulevaa elämää.

Usein parisuhdeasioita tullaan pohdiskelemaan ilman suhteen toista osapuolta.

– Se on oikeastaan ihan hyvä asia, koska kaikki lähtee omasta itsestä. Jos ei ole tyytyväinen omaan elämään, se heijastelee suhteeseen. Elämäntaidon valmentaja ei latelekaan valmiita neuvoja, vaan ohjaa tarkastelemaan omia ajatuksia, Savolainen sanoo.

Kumppanissa nähdään tarpeiden tyydyttäjä

Valmennusta kaipaavat myös ihmiset, jotka vasta etsivät parisuhdetta.

– Moni miettii, miksei kumppania ole löytynyt tai miksi törmää aina vääränlaisiin ihmisiin.

– Käymme läpi valmennettavan omien vanhempiensa suhteesta saamaa mallia sekä arvomaailmaa ja tarpeita. Monesti ihminen ihastuu sellaiseen ihmiseen, joka vastaa joitakin hänen tyydyttämättömiä tarpeitaan. Toisessa nähdään sitten se tyydyttäjä. Sellainen suhde ei ole rakkautta vaan riippuvuutta, Savolainen sanoo.

Elämäntaidon valmentaja: Nämä asiat ovat pielessä suomalaisten elämässä

Kun syy vaikkapa vääränlaisiin ihmisiin ihastumisiin on saatu selville, aletaan muuttaa ajatusmaailmaa sekä poistaa rajoittavia uskomuksia ja pelkoja.

– Jotkut ovat löytäneet valmennukseni jälkeen sen sopivan kumppanin itselleen. Mutta eihän tämä mikään deittipalvelu ole. Jotta voisi rakastaa toista, pitää ensin rakastaa itseään.

Elämäntaidossa ei "valmistuneita"

Eikä elämä ole pelkkää parisuhdetta. Myös työ mietityttää.

– On monia, joita työ puuduttaa. Kehotan heitä miettimään, heijastelisiko tyytymättömyys työhön puutteita jollakin toisella elämänalueella. Joskus käy niin, että ihminen lähteekin valmennuksesta tyytyväisenä nykyisiin tehtäviinsä. Toisinaan on kuitenkin pakko miettiä, mitä haluaa tilalle.

Elämäntaidon valmennusta kaipaavat eniten nelikymppiset naiset.

– Tuntuu, että siinä iässä monet alkavat löytää oman itsensä ja kyseenalaistaa elämäänsä, Savolainen sanoo.

Milloin elämäntaidon valmennuksesta sitten "valmistuu"?

– Ei meistä tule valmiita koko elämän aikana. Vaikka teen valmennustyötä, olen matkalla itsekin. Harvoin solmujen avaamiseen kuitenkaan riittää yksi kerta – neljässä saadaan jo jotain aikaan. Ja aina on mahdollisuus keskeyttää ja vetää henkeä.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com ja Kirsi Savolainen


Loading
Kaikki keskustelut

Päivän keskusteluaiheet

4. Hyvinvointi (3099)

22.05.2013 11:24   jukix ketjussa Keskustelupalstan toiminta loppuu 30.5

"Älä liitykään. En minäkään maikkarin kannattajaksi! "

20.05.2013 21:13   maksim ketjussa Kysymyksiä seksuaaliterapeutille

" maikki-59 2013-05-20 14:44 Huomatkaa miten eloisan ja varsin ..."

18.05.2013 20:11   maksim ketjussa Jääkiekkoa

"Kyllä selvästi hävittiin paremmalle 0-3 Ruotsille. Parhainta onnea naapurille loppuottel..."

6. Muut aiheet (53835)

22.05.2013 12:41   jukix ketjussa Kohtauspaikka

"En saanut siis korjata toumen po tuomen!! Olihan se vaarallinen kommentti. "


Arkisto

 

Lisää

Studio55.fi suosittelee:

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje
EmediateAd