Rekisteröidy
Unohtuiko salasana?
Mainostajat: Finnmatkat Kuva: Tallink Silja

Nuoret naiset hukkuivat sotapoikien kirjeisiin

22.02.2012 14:30
Nuoret naiset hukkuivat sotapoikien kirjeisiin

Sota-aikana kirjeenvaihto oli vilkasta.


Työtytöt olivat nuoria ja kaipasivat huvittelua raskaan työn vastapainoksi.

Ohjelma leirikeskuksessa oli tiukka. Päivä alkoi aamunavauksella, ja työpäivän päätteeksi kokoonnuttiin yhteiseen illanviettoon tai kerhoihin.

– Aikaa ei jäänyt juurikaan henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen, ja päivät alkoivat tuntua yksitoikkoiselta raatamiselta, Sinikka Paavilainen kertoo.

Pielisensuun leirikeskuksessa vapaa-aikaa kaipaavien neitokaisten päät täyttyivät romanttisista ajatuksista. Tuohon aikaan oli yleistä kirjoittaa pojille "sinne jonnekin", ja niinpä tytöt laativat lehteen kirjeenvaihtoilmoituksen.

Pian leirikeskukseen alkoikin sadella kirjeitä rintamalla olevilta pojilta. Sadat kirjeet johtivat kaaokseen, ja johto kielsi kirjoittelemisen.

– Tytöt, jotka olivat käyneet tapaamassa poikia, lähetettiin kotiin, Paavilainen sanoo.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuva: Colourbox.com

Suomalaistytöt joutuivat partisaanien hyökkäyksen kohteeksi – vain yksi säilyi hengissä

Tiedätkö, mitä olivat suomalaiset työtytöt?


Loading
Kaikki keskustelut

Päivän keskusteluaiheet

4. Torstai - Lähipiiri voimavarana (2138)

21.05.2012 19:53   pihlaja ketjussa Nyt alkoi sitten käsityöt

".......Hei kaikille. Muistinpa oikein, olihan täällä käsityö osio. Tulipa vain mieleen, k..."

20.05.2012 11:40   irkko ketjussa ystävyys

"Tuo Arja Saijonmaan tulkitsema ystävän laulu on yksi ´lempilauluista´-niin kuvaava... Jo..."

6. Muut aiheet (37312)

22.05.2012 09:15   katselija ketjussa LUONTOKUVIA

"Kiitti Satavarma. Pensas on  suuren leikkikentän  kadun varrella.  Siis suurena kevään ih..."


Arkisto

 

Lisää

Studio55.fi suosittelee:
EmediateAd