VIDEO: 50 vuotta rautalankarockia

Kokemuksella: Jussi Raittinen 16:43

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut The Boys -yhtyeen keulakuva Jussi Raittinen on toiminut muusikkona 1960-luvulta alkaen.

Jussi Raittinen kertoo, että The Boys -yhtye on toiminut yhtäjaksoisesti 50 vuotta, keväästä 1964 alkaen. Varsinaisia jäseniä yhtyeessä on 35, mutta yhtyeen kautta on kulkenut monia muusikoita. Nykyinen kokoonpano on 15 vuotta vanha.

– Tämähän on vähän Suomirockin ”Kuka kukin on” tuo meidän jäsenistö, Raittinen naurahtaa.

Nyt Jussi and The Boys on tehnyt 50-vuotisen uransa ensimmäisen videon ”Villasukkarock”, jossa on mukana myös Remu Aaltonen. Idea kappaleeseen syntyi, kun Raittisen ystävä osti vanhan villasukkatehtaan.

Raittisen koulunpenkiltä alkanut ura ammattimuusikkona on pitkä. Hän toteaa, että muusikoiden asema Suomessa on huono, kuukausipalkkaa ei ole ja he kohtaavat pätkätyöläisille tuttuja ongelmia arjessaan.

– Nyt taas on paradoksaalista se, että silloin kun minä olin nuori, ei ollut musiikkikoulutusta, mutta oli paljon keikkoja – nyt on päinvastoin. Nuoret muusikot joutuvat ansaitsemaan leipänsä tuolta maailmalta aikamoisena silppuna. Jos olet ammattimuusikko, sinun pitää olla monessa porukassa mukana, monessa bändissä, soittaa sitä sun tätä ja sinulla pitää olla sosiaalisia kykyjä ja taitoja, jotta klaaraat.

Raittinen on toiminut muusikoiden puolestapuhujana ja edunvalvojana. Hän toimi muun muassa Popmuusikot ry:n puheenjohtajana kymmenen vuotta.

Mitä kaikkea Raittinen kertoi The Boys yhtyeen historiasta? Mitä Lauri Karhuvaara sai lahjaksi? Katso lähetys.

Lue myös:

    Uusimmat