Tauno Äijälä: Aamutelevisioon ei aluksi uskottu

Kokemuksella: Tauno Äijälä 17:08

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut viestintäneuvos Tauno Äijälä kertoi Huomenta Suomen synnystä.

Huomenta Suomi -ohjelma täytti maanantaina 25 vuotta.

– Suomi oli näköjään silloin 25 vuotta sitten valmis aamutelevisioon. Vaikka näkemys oli se, että täällä kannetaan lehdet kotiin, niin eihän kukaan televisiota katso, kertoo viestintäneuvos Tauno Äijälä, joka oli mukana luomassa Huomenta Suomea.

Äijälän mukaan ammattipiireissä aamutelevisioon ei aluksi uskottu. Kuitenkin nopeasti huomattiin, että aamuisin poliittisilla päättäjillä oli aikaa tulla käymään. Äijälä sanoo, että uutis- ja ajankohtaisohjelmatoiminta on vakavasti otettavan televisioyhtiön kivijalka.

Mainostelevisiolla ohjelmajohtajana toimineen Äijälän mukaan ohjelmatoiminnan kehittäminen lähtee siitä, että on jatkuvasti oltava hieman tyytymätön itseensä, matkustella, keskustella ja nähdä, miten asiat tehdään muualla ja etsiä uutta. Ajatus Pohjoismaiden ensimmäisestä aamutelevisiosta virisi ulkomaisista hotelleista, joissa aina aamuisin pyöri televisiossa aamuohjelma.

Äijälä sanoo, että on vaikeaa ennustaa, mikä ohjelma yleisön mielestä tulee toimimaan. Hän toteaa, että internet on muuttanut mediamaailmaa merkittävästi, ja nyt mediataloissa mietitään päät kuumana, kuinka toiminnan rahoittaminen onnistuisi.

– Kun katsotaan, millä tavalla tässä eletään, niin kaikilla (mediataloilla) on vaikeaa.

Äijälä sanoo, että internetin ja katsontapalveluiden myötä ulkomaisten ohjelmien tarjonta ei ole televisioyhtiölle enää niin tärkeää kuin ennen. Myös perinteisen television katsominen on vähentynyt.

– Sillähän ei ole mitään merkitystä, mistä reiästä se sisältö tulee. Sisältö ratkaisee aina, tulee se sitten netin kautta tai tulee se ilmasta. Sisältö ratkaisee, ja kotimaisuus tulee olemaan entistä keskeisemmässä roolissa.

Miten BumbtsiBum tuli Suomeen? Katso koko Tauno Äijälän haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat