Osmo Soininvaara: Neljä vuotta eduskunnassa meni hukkaan

Kokemuksella: Osmo Soininvaara 25:31

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut Osmo Soininvaara lähti vuonna 2011 eduskuntaan innostuneena, mutta totesi puolen vuoden jälkeen, ettei homma toimi.

Osmo Soininvaara kertoo kieltäytyneensä jatkosta kansanedustajana jo kerran aikaisemmin, vuonna 2007. Hänet saatiin kuitenkin palaamaan vuonna 2011 eduskuntaan, jonne hän kertoo lähteneensä hyvin innostuneena. Erityisesti hän sanoo olleensa kiinnostunut kunta- ja sote-uudistuksista.

– Mutta sitten, kun puoli vuotta oli kulunut, totesin, että tästä ei tule mitään. Kumpikin uudistus tulee kaatumaan ja hallitukselta puuttuu kaikki tahto tehdä oikeastaan yhtään mitään. Ja kyllä täytyy sanoa, että minun kohdaltani tämä neljä vuotta suurin piirtein loppujen lopuksi meni aika hukkaan, Soininvaara sanoi lähetyksessä.

Eduskunnan toimia kritisoivan Jäähyväiset eduskunnalle -kirjan hiljattain julkaissut Soininvaara toimii Helsingissä myös kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajana.

– Voi kuulostaa yllättävältä, mutta kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenellä on Suomessa kyllä enemmän valtaa kuin kansanedustajalla.

Soininvaara sanoo, että edellinen hallitus oli sellainen, jota kukaan ei halunnut. Hän kritisoi myös siitä, että edellisessä hallituksessa hallituspuolueet kokivat toisensa pahimmiksi vastustajikseen.

– Eihän se sillä tavalla voi olla, hallituksen pitäisi kokea oppositio vastustajikseen. Hallituksella pitäisi olla joku yhteinen näkemys siitä, että nyt mennään tuohon suuntaan. Mutta kun yhdet halusivat mennä tuohon suuntaan ja toiset tähän suuntaan, niin sitten ei menty mihinkään.

Kuinka Soininvaara kommentoi perussuomalaisten Matti Putkosen ”viherhumppa”-puheita? Minkälaisen paikan edessä tuleva pääministeri Soininvaaran mukaan on? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat