Mainos

Martin Saarikangas: Suomea vaivaa moraalinen rappeuma

Studio55.fi-lähetyksessä vierailleen vuorineuvos Martin Saarikankaan mielestä Suomesta puuttuu yhteistyökulttuuri.

– Kun nykyinen hallitus ja pääministeri Juha Sipilä hyvin nopeasti ilmoittivat, että tehdään yhteiskuntasopimus, niin minulla suorastaan ilon kyyneleet tuli silmiin – nyt Suomessa tehdään jotain, jotta voidaan parantaa kilpailukykyämme, vuorineuvos Martin Saarikangas sanoo. 

Hallituksen esitys kaatui, ja ammattiyhdistysliike esitti oman vastaehdotuksensa. 

– Se oli lähes yhtä hyvä. Jompikumpi näistä olisi pitänyt viedä heti läpi, niin olisimme jo hyvää matkaa kohti parempia aikoja. 

Saarikangas uskoi, että Sipilä olisi pystynyt ajamaan päätöksen läpi. 

– Ruotsissa pystyttiin siihen. Meillä suomalaisilla ilmeisesti puuttuu yhteistyökulttuuri, meillä on tällainen moraalinen rappeutuma.

Pekkaspäivät historiaan?

Saarikangas toivoo, että osapuolet osaisivat katsoa peiliin ja luopua jo saavutetuista eduista. Hän nostaa esimerkiksi 1980-luvulla saavutetut pekkaspäivät.

– Ne tulivat lähinnä metalli- ja rakennusteollisuuteen, jotta kesälomien aikana Ruotsiin lähteneet työntekijät palaisivat takaisin töihin. Se oli väliaikaisratkaisu, joka jäi pysyväksi. Sieltä tulee 17 palkallista lomapäivää vuodessa. Saavutettuja etuja ei pidä puolustaa loppuun saakka, Saarikangas sanoo. 

Miten Suomi pärjää taloudessa Ruotsiin verrattuna? Mitä mieltä Saarikangas on taksiliikenteen vapauttamisesta kilpailulle? Katso koko haastattelu!

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.