Jukka Puotila sairaudestaan: Lööpit ottivat päähän ihan mielettömästi

Jukka Puotila 25:18

Suusyövän takia syöpähoidoissa viime syksynä käynyt ja nyt töihin palaillut näyttelijä Jukka Puotila harmitteli otsikointia "syövän selättämisestä".

– Ne lööpit ottivat minua päähän ihan mielettömästi. Eihän tuollaista sairautta selätetä. Ja muutenkin (lööpit) suhtautui melkein niin kuin taikauskoisesti tuohon asiaan, Jukka Puotila sanoi Studio55.fi-lähetyksessä.

– Sitten kävi niin, että ihmisiä tuli onnittelemaan, että onneksi olkoon, näin on käynyt. Mutta loppujen lopuksi jokaisella niillä ihmisillä oli se asia itsellään, että ehkä minunkin tilanne tästä parantuu. Eli se ikään kuin toimi tällaisena rohkaisevana esimerkkinä, jota itse ei ajatellut – itse ajatteli vaan, että voi saamari, mitä juttuja.

Nyt Puotila on palailemassa töiden pariin.

– Minun mielestäni pitää olla päämäärä tai kiinnekohta, mihin tähtää, ettei jää vain ikään kuin toipuilemaan. 

Lue myös:

    Uusimmat