Mainos

Hannu Salama: Jos Suomi liittyy Natoon, on tilanne kuin vuonna 1941

Lukuisilla palkinnoilla palkittu kirjailija Hannu Salama puhui Studio55.fi-lähetyksessä Suomen ja Venäjän suhteiden tärkeydestä ja Natoon liittymisen ongelmista.

Työväenluokkaisista aiheistaan tunnettu kirjailija Hannu Salama näkee Suomen ja Venäjän välisen tilanteen huolestuttavana.

– Minua huolestuttaa se, että Suomen ja Venäjän turvallisuusedut menevät ristikkäin. Jos Suomi liittyy Natoon, se on lähestulkoon samanlainen tilanne kuin vuonna 1941, eli Venäjä kokee asian sillä tavalla, että Suomi on jättänyt alueensa heille vihamielisten voimien käyttöön. Se on erittäin vaikea tilanne Suomelle, Salama kertoo.

Salama toivoo, että Suomen nykyiset johtomiehet toimisivat enemmän Suomi ja Venäjä -keskeisesti kuin että ajateltaisiin vain Euroopan unionia. Liittoutuminen ei Salaman mielestä auttaisi Suomea asiassa.

– Jos Suomessa ei ole pätevää valtiojohtoa, diplomatiaa ja hyvin koulutettua, mutta omassa johdossa olevaa sotaväkeä, eihän Suomi pärjää millään. Ei liittoutumalla mihinkään, Salama toteaa.

Salama nostaa esille myös toisen erittäin tärkeän asian, joka liittyy Natoon liittymiseen.

– Jos Suomi menee Natoon, itärajamme ulottuu silloin Utsjoelta Viron kaakkoiskulmaan saakka. Kukas siellä silloin sotii? Virolla ei ole väkeä. Ne ovat suomalaiset 20-vuotiaat, jotka siellä sitten kaatuvat ja menettävät henkensä, Salama painottaa.

Salama pitää yhteistyötä Venäjän kanssa kohtalonkysymyksenä.

– Kyllä tässä nyt pikkaisen olisi nykyisin istuvalla hallitusväellä syytä yrittää parantaa meidän ja Venäjän niin sanottuja hyviä välejä, Salama kertoo.

Miksi Hannu Salama kieltäytyi arvostetusta Pro Finlandia -palkinnosta? Mitä mieltä Salama on pakolaistilanteesta? Katso koko lähetys.

Mainos

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.