Tallink Silja kutsuu matkamessuille tarjouksin ja uutuuksin!
Käy tutustumassa Tallink Siljan tarjouksiin matkamessuilla. |
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, Matka 2012 -messut, järjestetään 19.–22.1.2012. Matkamessut saavat käyttöönsä uuden hallin Helsingin Messukeskuksessa, ja Tallink Silja on mukana messuilla iloisten matkamyyjien, monipuolisen ohjelman ja tietenkin hyvien matkatarjouksien kera.
Tänä vuonna Matka 2012 -messuille saapuu näytteilleasettajia yli 70 maasta, ja uuden messuhallin myötä myös Caravan 2012 -messut pääsevät samaan kerrokseen matkamessujen kanssa. Messujen teema, Design Your Journey, kumpuaa Helsingin designpääkaupunkivuodesta.
Messujen Business Travel Forumilla on ensimmäistä kertaa rakennettu matkailuteknologiaosasto, jossa 10 yritystä esittelee matkailuteknologiapalveluitaan alan ammattilaisille.
Tallink Silja on jälleen mukana Matka 2012 -messuilla, jossa laivayhtiö esittelee kevään ja kesän 2012 monipuolista lomavalikoimaa eri kohderyhmille. Perheille, auto- ja kaupunkilomailijoille sekä harrastematkaajille on tarjolla omat lomavaihtoehtonsa.
Tallink Siljan messuosasto 6e101 sijaitsee tänä vuonna uudella paikalla, uudistetussa hallissa 6.
![]() |
Valokeilassa uudistuva buffet
Laajan lomatarjonnan lisäksi messuilla suuressa roolissa on 1.2. alkava buffet-uudistus. Tallinkin ja Silja Linen risteilylaivojen buffetravintoloiden valikoima uudistuu niin makujen kuin toiminta-ajatuksensa puolesta. Uusittu buffet jakautuu toreiksi, joiden sadosta voit nauttia haluamassasi järjestyksessä.
Buffet-ravintoloissa ei edetä enää määrätyssä järjestyksessä, vaan aloituspisteitä on useita. Tarjolla on mm. vihannestori, antipasti-tori, juustotori, kalatori ja jälkiruokatori. Valikoimassa on myös uusia ruokalajeja, kuten sushi, ja useimmat ruokalajit ovat esillä valmiina annospaloina.
Tallink Siljan osastolla tapahtuu
Koko messujen ajan Tallink Siljan messuosastolla on tarjolla paljon erilaisia matkatarjouksia, Club One -infopisteen palvelut, laaja valikoima esitteitä ja lentolehtisiä sekä raaputusarpoja, joista voi paljastua huikeita matkapalkintoja.
Osastolla esiintyy Los Mulero -tanssiryhmä, joka nähdään kevään FIESTA!-teeman ajan Siljan Helsingin-linjan laivoilla 15.3.–31.5. Lisäksi messuvieraita viihdyttävät Miss Divet, Herra Hevisaurus ja Milli Pilli Hevisaurus-yhtyeestä sekä Muumi.
Messuosaston isäntinä toimivat Baltic Princessin risteilyisäntä Timo Nieminen ja Silja Symphonyn risteilypäällikkö Jocke Hackman.
Mainos
Katso Tallink Siljan matkamessutarjoukset osoitteista
www.tallink.fi ja
www.silja.fi tai tule tapaamaan meitä Matka 2012 -messuille Helsingin Messukeskuksen osastolle 6e101. Matkavaraukset myös p. 0600 15700. 0600-puhelut 1,74 €/min + pvm/mpm.








