Viisi vinkkiä Tukholman-kävijälle
Talvisessa Tukholmassa on paljon tehtävää. |
Tukholma on suurenmoinen kaupunki, jonka kadut kutsuvat tutkimusmatkalle yhä uudelleen. Viehättävässä kaupungissa on nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille vauvasta vaariin. Joulun alla sen monet joulumarkkinat virittävät vuoden suurimman juhlan tunnelmaan kuin varkain.
1. Lapsille ja lapsenmielisille
Riddarholmenille on tänä syksynä avattu aivan uusi, lapsille omistettu elämystalo.
Lasten oma leikkipalatsi eli Palatset toimii vanhan kansallisarkiston tiloissa. 1800-luvun lopun miljöö on säilytetty ennallaan, ja talossa vallitsee hämyisä Harry Potter -tunnelma. Kokeile sirkustemppuja tai tee kemiallisia kokeita.
2. Vanhankaupungin joulumarkkinat
Tukholman Gamla Stanin idylli on kuin tehty joulutunnelmointiin. Jokavuotisilla joulumarkkinoilla tuoksuvat paahdettu manteli ja lämmin glögi. Markkinat ovat Ruotsin vanhimmat ja kuuluisimmat.
Tänä vuonna joulumarkkinat ovat avoinna 23.12.2011 asti kello 11–18.
![]() |
3. Historiannälkäisille
Inkojen aarteet ovat saapuneet Tukholmaan. Itä-Aasian museo on lainannut Perun nimekkäimmistä museoista ainutlaatuisen kokoelman inkojen kulta- ja hopeaesineitä, tekstiilejä, keramiikkaa ja muumioita.
Näyttely on esillä maanalaisessa kallioluolassa 12.2.2012 asti.
www.ostasiatiska.se. Liput: www.ticnet.se
4. Taiteen ystäville
Modernin taiteen museon syksyn suurnäyttely on nimeltään Turner, Monet, Twombly. Näyttely keskittyy mestarien myöhempiin töihin ja etsii yhteyksiä näiden eri puolilla maailmaa vaikuttaneiden taiteilijoiden välillä.
Näyttely on auki 15.2.2012 asti.
5. Steningen linnan joulumarkkinat
Steningen linna sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Tukholmasta sen luoteispuolella. Linnassa järjestetään Ruotsin suurimpiin sisämarkkinoihin kuuluvat joulumarkkinat. Siellä käsityöläiset myyvät perinteisiä joulukoristeita, kynttilöitä ja erilaisia jouluruokia, kuten makkaroita, leipää, sinappia, pipareita, marsipaania ja paljon muuta!
Steningen linnan joulumarkkinat ovat avoinna 23.12. asti.
Mainos
Varaa matkasi Tukholmaan osoitteesta:
www.silja.fi tai p. 0600 157 00 (0600-puhelut 1,74 €/vastattu puhelu + aina pvm/mpm).








