Merellä maistuu joulu – katso Siljan joulupöydän suosikit!
Jälkiruokapöydän herkkuja ovat muun muassa käpykakku, erilaiset juustot, marmeladipalat ja piparit. |
Silja Linen laivoille katetaan joulupöydät jälleen marraskuun puolivälistä alkaen, ja tänä vuonna valikoimaa on uudistettu - perinteistä kuitenkaan tinkimättä. Laivayhtiön elintarvikehankinnoista sekä ruoka- ja ravintolapalveluista vastaavat tuotepäälliköt kertovat nyt, miten Siljan joulupöydät rakennetaan.
Joulu on pian täällä – kynttilöineen, kuusineen, lahjoineen ja makuineen. Perinteisesti jouluna syödään paremmin kuin arkena, ja joulupöydän antimista nautiskellaan erityisellä hartaudella.
Joulu herkkuja notkuvine joulupöytineen on Silja Linen laivoilla sesongeista suurin, ja joulun makuja maistellaan laivoilla aina tapaninpäivään saakka.
– Joulu on monelle matkustajalle tärkeä juhla, mutta laivan joulubuffet voi silti olla jollekin ainoa tilaisuus nauttia joulun mauista. Sen vuoksi panostamme joulusesonkiin todella paljon, niin ajallisesti kuin toteutuksellisesti, Tallink Siljan ruoka- ja ravintolapalveluiden tuotepäällikkö Tomi Söderström, kertoo.
![]() |
Ruokaraati valitsee joulupöydän antimet
Joulubuffet on katettuna Silja Linen lavoille 17.11.–26.12.2011, mutta valmistelut aloitetaan jo kesän ollessa kuumimmillaan. Elokuun loppuun mennessä oli jo päätetty, mitä ruokia risteilymatkustajat joulunalusaikana ja varsinaisilla jouluristeilyillä maistelevat.
Kuukautta ennen h-hetkeä on kaikki ruokien valmistusta ja esillepanoa vaille valmista.
Miten joulubuffetin ruoat valikoidaan?
– Eri laivojen keittiö- ja salihenkilökunnasta koostuva ruokaraati käy läpi tuotteistuksen, jonka jälkeen minä lähden etsimään ja hankkimaan ruokatuotteita. Testaamme ruokaraatimme kesken sokkotestein useita ruokalajeja, jonka perusteella lopulliset valinnat tehdään. Tänä vuonna sokkotestissämme oli esimerkiksi kahdeksan eri harmaasuolattua kinkkua, Tallink Siljan elintarvikehankintojen tuotepäällikkö Markku Komulainen valaisee.
![]() |
Uusia makuja perinteisten rinnalle
Tänä vuonna Silja Linen joulupöydän valikoimaa on modernisoitu, perinteitä kuitenkaan unohtamatta. Pois on jätetty nykyään vähemmän suositut lihahyytelöt, ja tilalle on tuotu esimerkiksi lasimestarin lohi, porojuustokakku, kalkkuna-wallenberg, blinejä sekä äyriäislajitelma, josta löytyy muun muassa vihersimpukoita ja jokirapuja.
Jälkiruokapöydän herkkuja ovat muun muassa käpykakku, erilaiset juustot, marmeladipalat ja piparit. Piparkakkuja on mahdollista ostaa myös kotiinviemisiksi pieneen pussiin pakattuna. Kaikki Siljan joulupöydän raaka-aineet tulevat läheltä – suomalaisilta, ruotsalaisilta ja virolaisilta tavarantoimittajilta.
Kinkku on joulupöydän kunkku
Kun joulubuffetia suunnitellaan Suomen ja Ruotsin välillä liikennöiville risteilylaivoille, tulee ottaa huomioon sekä suomalaisten että ruotsalaisten matkustajien makumieltymykset. Suomalaiset pitävät laatikkoruoista, kun sitä vastoin ruotsalaiset nauttivat lihapullia myös joulupöydässä. Kinkku on yksi asia, mikä on molemmille kansalaisuuksille ehdoton jouluherkku, mutta herkun väri ratkaisee.
![]() |
– Suomalaiset haluavat joulupöytäänsä harmaasuolattua kinkkua, kun ruotsalaiset puolestaan nauttivat joulukinkkunsa mieluiten punasuolattuna. Siksi joulupöydässämme on tarjolla molempia kinkkuja, joita kuluukin merkittävät määrät – harmaasuolattua syödään noin 4 500 kilon ja punasuolattua noin 2 500 kilon edestä, Komulainen tilastoi.
Mitkä ovat joulubuffetin muut suosikkimaut?
– Ne ovat kinkku ja lohi. Olen laskenut, että graavilohta kuluu joulusesongin aikana 3 500 kg ja lämminsavustettua lohta 3 500 kg. Kalkkunanrintaa herkutellaan myös 3 000 kiloa joulusesongin aikana. Suomalaiset syövät näiden ohella paljon laatikoita, joita kuluu noin 11 000 kg ja rosollia, jota syödään 2 000 kg.
– Ruotsalaisten joulupöydän suosikkeja ovat prinssimakkarat, lihapullat, janssoninkiusaus ja Ris á la Malta, Komulainen vastaa.
Mitkä ovat omat suosikkinne?
– Pidän perinteisistä mauista, eli joulusilli, laatikot ja kinkku maistuvat, Komulainen listaa.
– Itse kallistun modernimpien makujen puoleen ja sanon porotuorejuustokakun, Söderström vastaa.
|
Mainos:
Varaa paikkasi Itämeren runsaimmasta joulupöydästä osoitteista: |










