Mainos

Yksinäisyydestä kärsinyt Eeva-Liisa: Tuntui kuin olisin ollut häkissä

Ihminen voi olla yksinäinen, vaikka vieressä on toinen ihminen. Eeva-Liisa kertoo, miten hän lopulta onnistui nousemaan yksinäisyyden suosta ihmisten ilmoille.

73-vuotias Eeva-Liisa eli toistakymmentä vuotta avoliitossa. Tilanne kärjistyi, kun kumppani jäi eläkkeelle ja tarttui sen myötä pulloon.

− Hänelle alkoholista muodostui niin tärkeä, ettei hän edes halunnut muuta vaihtoehtoa kuin juoda. Vaikka talossa oli mies, minulla ei ollut keskustelukumppania, Eeva-Liisa aloittaa.

Eeva-Liisan toiveet aktiivisista eläkepäivistä kaatuivat kumppanin alkoholismiin. Hän yritti puuttua juomiseen useaan otteeseen − turhaan.

− Ehdotin miehelle elokuvia ja teatteria, mutta hän ei ollut kiinnostunut mistään. Jalassa olevan neuropatian vuoksi en pystynyt kävelemään kuin lyhyitä matkoja. Miehellä oli auto, mutta olin riippuvainen hänen menoistaan.

Ahdistus vyöryi päälle

Eeva-Liisa eristäytyi vähitellen ulkomaailmasta. Omat lapset tiesivät äitinsä tilanteen, mutta pelkäsivät alkoholisoitunutta kumppania. Eeva-Liisan oli taas vaikea lähteä omin päin kodistaan liikkeelle.

Yksinäisyys alkoi vähitellen jäytää sekä mieltä että kehoa.

− Olin äärimmäisen ahdistunut. Tuntui, etten pysty hengittämään. Minulla ei ollut ketään, kenen kanssa olisin voinut keskustella, Eeva-Liisa kuvaa riipaisevasti tuntemuksiaan.

Koska liikkuminen oli Eeva-Liisalle vaikeaa, hän joutui viettämään paljon aikaa sisällä. Lopulta ulos meneminen alkoi pelottaa.

− Ulkona piti näyttää siltä niin kuin kaikki olisi hyvin. Minusta tuntui kuin olisin ollut häkissä.

Eeva-Liisa joutui myös vahtimaan päihtyneen kumppanin töppäilyjä. Jatkuvan huolen myötä ruokahalu katosi, ja lopulta myös unirytmi meni sekaisin.

− En nukkunut neljään vuorokauteen. Nestearvot menivät aivan sekaisin. En pysynyt enää pystyssä, ja päädyin ambulanssilla sairaalaan.

Lääkäri huomasi tilanteen

Kaksi vuotta sitten Eeva-Liisa meni lääkäriin näyttämään kipeää jalkaansa. Lääkäri esitti pysäyttävän kysymyksen: Mitä sinulle kuuluu?

Tarkkanäköinen ammattilainen ehdotti potilaalleen käyntiä psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Eeva-Liisalle kynnys lähestyä psykiatrista tahoa tuntui korkealta.

− Lopulta tilasin ajan. Kävin vastaanotolla kuusi kertaa. Siellä minulle kerrottiin Senioripysäkistä, jonka kautta pääsisi terapeutille.

Tässä vaiheessa Eeva-Liisalla heräsi voimakas tarve keskustella lisää. Senioripysäkiltä löytyi vapaa terapeutti.

− Senioripysäkillä terapia on ilmaista. Siellä sai purkaa sydäntään oikein olan takaa, Eeva-Liisa kiittää.

Vuoden käyntien jälkeen Eeva-Liisa tuli terapeutin kanssa siihen tulokseen, että keskustelu pyörii samaa rinkiä. Terapeutti vinkkasi, että Eeva-Liisa saattaisi saada uudenlaista apua Helsinki Missionin kautta.

Vertaistuki vei mukanaan

Viime vuoden pääsiäisenä Eeva-Liisa istui kahdeksan ventovieraan keskellä ensimmäisessä Hyvä mieli -ryhmän tapaamisessa. Kun keskustelu kääntyi yksinäisyyden laukaisemiin tunteisiin, kaikilla riitti sanottavaa.

− Rupesin jossain vaiheessa ajattelemaan muita kuunnellessani, että ovatko minun asiat sittenkään niin huonosti.

Vertaistuki antoi näkökulmaa omaan elämään ja poiki uuden ystävän. Uusi positiivinen vire antoi voimaa muutokseen. Toissa vuoden vappuna Eeva-Liisa teki ratkaisevan siirron ja muutti omilleen.

Sosialisointi tempasi siinä määrin mukaansa, että Eeva-Liisa tarttui hanakasti luuriin huomattuaan lehdessä ilmoituksen uudenlaisesta hankkeesta, Ystäväpiiristä.

− Pääsin tähänkin ryhmään mukaan. Ystäväpiiri tarjosi keskustelua ja aktiviteetteja. Löysin taas uuden ystävän, joka kanssa olemme käyneet ryhmän loputtua elokuvissa ja pääsiäismarkkinoilla, Eeva-Liisa kertoo.

Elämänlaatu on parantunut

Eeva-Liisa opettelee yhä yksinasumista. Siitä huolimatta hän tuntee itsensä vähemmän yksinäiseksi kuin eläessään parisuhteessa.

− Oloni on helpottunut. Lähtiessä ja tullessa tunnen, että tulen kotiin. Olen kutsunut uusia ystäviäkin kylään, ja myös poika ja lapsenlapset käyvät luonani nyt mielellään.

Eeva-Liisa on saanut ryhmätapaamistoiminnasta paljon. Yhteen asiaan hän haluaa kiinnittää huomiota.

− Kaikki ryhmät loppuvat kuin seinään. Moni kokee jäävänsä taas yksin. Itse käyn yhä Helsinki Missionin "keskiviikkosalongissa", Eeva-Liisa kertoo uudesta, aktiivisesta elämästään.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.