Voiko äänen menettää lopullisesti? Lääkäri vastaa

Äänen menettäminen lopullisesti on harvinaista, mutta mahdollista. Esimerkiksi äänihuulihalvaus voi hiljentää ihmisen, foniatrian erikoislääkäri kertoo.

– On olemassa harvinaisia tilanteita, jolloin ihmisen ääni voi mennä lopullisesti, eikä sitä saada ainakaan enää ihan täysin kuntoon, foniatrian erikoislääkäri Juha Vintturi sanoo.

Äänen menetyksen voi esimerkiksi aiheuttaa kovasti tupakoineelle kurkunpäänsyöpä.

– Aikaisemmin kurkkusyövän yhteydessä saatettiin poistaa koko kurkunpää, ja samalla myös ääni menetettiin. Nykyään onneksi tämä asia pyritään ja pystytäänkin hoitamaan ääntä säästävämmin. Paljon riippuu kasvaimen luonteesta ja sijainnista ja siitä, millainen poisto joudutaan tekemään, Vintturi selventää.

Tavallisempi esimerkki äänenmenetyksestä on Vintturin mukaan äänihuulihalvaus.

– Äänihuulilihaksia käskee hermo, ja jos se vioittuu, ääni menee heikoksi ja käheäksi. Tavallisin syy äänihuulihalvaukseen vastaanotollani on se, että jokin mitätön virusinfektio on jostain syystä vaurioittanut hermoa. Toiseksi yleisin syy on kilpirauhasen leikkaus, jossa äänihermo on saattanut vioittua, vaikka sitä kovasti varotaankin. Ääni saattaa palautua ennalleenkin, mutta ei aina. Huonoimmassakin tilanteessa saadaan kuitenkin yleensä ihmiselle ihan kohtalainen puheääni.

– Onneksi pahemmat äänenmenetystilanteet ovat harvinaisia. Asiaan vaikuttaa kuitenkin paljon myös ihmisen ammatti: vaikka ääni saataisiinkin kohtalaiseen kuntoon, se ei välttämättä enää riitä äärimmäisen vaativassa äänityössä.

Äänenkäytöllään ei kuitenkaan Vintturin mukaan pysty saamaan aikaan äänellensä pysyviä vahinkoja – ei ainakaan sellaista vahinkoa, mitä ei voisi korjata. Yleensä puheääni saadaan nykyisillä keinoilla ihan hyväksi, usein lauluäänikin.

– Kyllähän hurjan tärkeässä osassa tässä on puheterapeutin antama ääniterapia. Monesti ongelmien syy on toiminnallinen, ja siksi taloudellisen äänenkäyttötekniikan treenaus on usein avainasemassa. Ja vaikka ongelma ei olisikaan pohjimmiltaan toiminnallinen vaan elimellinen, niin silloinkin treenauksella ongelma usein pienenee.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/ Annimari Pasanen

Lue myös:

    Uusimmat