Viisi yllättävää asiaa, jotka voivat lihottaa

Nouseeko paino, mutta syytä sille ei tunnu löytyvän? Prevention.com listasi viisi piilevää tekijää, jotka voivat aiheuttaa lihomista.

Unihäiriöt

Kärsitkö unettomuudesta tai uniapneasta – tai kenties levottomista jaloista?

– Univaje mistä tahansa syystä voi altistaa lihomiselle, sanoo endokrinologi Lisa Neff Chigacosta Prevention.com-sivustolla.

Unenpuute sekoittaa nälästä ja kylläisyydestä viestivien hormonien eritystä, joten liian vähän nukkuvat ovat taipuvaisempia syömään enemmän. Tuoreen tutkimuksen mukaan vähän nukkuvat myös kokivat syömisen nautinnollisemmaksi, jonka takia sortuivat herkemmin paheisiin. Koska väsyneen ihmisen aktiivisuuskin on alhaisempi, ylimääräisten kalorien kuluttaminen voi koitua varsinaiseksi haasteeksi.

Masennus

Tavallisimpia syitä masentuneen lihomiseen Neffin mukaan ovat tunnesyöminen, fyysinen passiivisuus sekä masennuslääkkeet. 

Masennuslääkkeet eivät ole kuitenkaan ainoita lääkkeitä, joilla on salakavala painoa nostava vaikutus. Endokrinologi Amy Rothberg Michiganin yliopistosta kertoo, että monilla lääkkeillä on samankaltainen vaikutus. Yleisimpiä syyllisiä ovat insuliini, betasalpaajat ja ehkäisypillerit. Kun potilas valittaa äkillistä painonnousua, Rothberg kertoo ensimmäisenä tarkistavansa potilaan uudet lääkitykset. 

Kipu

Mikä tahansa sairaus, joka aiheuttaa kroonista kipua – vaikkapa fibromyalgia, reuma tai iskias – voi pistää keskivartaloseudun ulkomuodon sekaisin. Kipupotilaat eivät yleensä ole kovin aktiivisia tai nuku kovin hyvin, sanoo Neff. Etenkin hermokipuun tehoavat kipulääkkeet voivat myös edistää lihomista. 

Cushingin oireyhtymä eli kortisolin liikatuotanto

Harvinainen umpierityssairaus Cushingin oireyhtymä johtuu liiallisesta kortisolihormonin tuotannosta ja voi nostaa painoa äkillisesti. Sairaudelle on tyypillistä, että se voi muuttaa painon jakautumista kehossa. Rothbergin mukaan esimerkiksi kasvoista voi tulla oireyhtymässä hyvin pyöreät. Painoa voi kertyä myös vatsaan, vaikka raajat olisivat hoikat ja lihakset heikot. Lääkärin tutkimus auttaa diagnosoimaan sairauden.

Vaihdevuodet

Painonnousu vaihdevuosissa on suhteellisen yleistä. Neffin mukaan moni nainen pitää vaihdevuosien painonnousua yllättävänä – huomataan, että se millä painon ennen sai pysymään aisoissa, ei enää riitä. Nettin mukaan moni lihoo 5-10 kiloa kovista ponnisteluista huolimatta. Hormonimuutokset vaikuttavat myös unenlaatuun, joka osaltaan vaikuttaa painoon. Myös ikääntymisesta johtuva aineenvaihdunnan hidastuminen voi nostaa painoa.

Näin paino pysyy hallinnassa läpi vuoden

Ravitsemusterapeutti Anette Palssa neuvoi Studio55.fi-lähetyksessä kesäkuussa 2016, miten painon saa pysymään hallinnassa joka päivä, läpi arjen ja lomakausien.

Kuinka ylläpitää kesäkuntoa myös lomalla? 26:49

Lue myös:

    Uusimmat