Vaivaako kuorsaus? Näin pääset siitä eroon!

Kuorsaaminen voi aiheuttaa jopa kuulovaurioita sitä kuuntelevalle kumppanille. Jos vaivasta haluaa eroon ilman lääkärikäyntiä, voi kokeilla seuraavia niksejä.

Muuta nukkumisasentoa

Selällään nukkuminen saa kielen painumaan nielun takaseinää vasten, mikä aiheuttaa kuorsausta. Siksi kuorsauksen ehkäisemisessä parasta on muuttaa nukkuma-asentoa ja kääntyä kyljelleen.

Nukkuessa asentoaan ei välttämättä pysty hallitsemaan, joten vanha niksi kehottaa teippaamaan tennispallon yöpuvun selkään tai ompelemaan pyjaman selkämykseen taskun, jonne tennispallon voi laittaa. Se varmasti estää kierähtämästä selälleen.

Jos kuorsaus jatkuu asennonvaihdoksesta huolimatta, se voi olla merkki uniapneasta. Siinä tapauksessa kannattaa käväistä lääkärissä.

Pudota painoa

Ensimmäinen neuvo, jonka kuorsaaja saa, on usein kehotus pudottaa painoa. Lihavuus aiheuttaa sen, että rasvaa kertyy myös nielun alueelle, mikä tekee hengitysteistä ahtaammat ja aiheuttaa kuorsausta.

 Laihdutus ei kuitenkaan auta kaikkia – on myös hoikkia kuorsaajia. Siinä tapauksessa, että kuorsaus on alkanut vasta silloin, kun painoa on kertynyt, laihduttamisesta on todennäköisemmin apua.

Vaihda tyynyt

Allergisoivat materiaalit makuuhuoneessa ja tyynyssä saattavat aiheuttaa kuorsausta. Tyynyyn voi myös kertyä pölyä, joka voi aiheuttaa joillekin kuorsaamista. Jos kuorsauksen kanssa on ongelmia, kannattaa kokeilla tyynyjen tuuletusta joka toinen viikko ja sen vaihtamista puolen vuoden välein.

On olemassa myös erikoistyynyjä, jotka on suunniteltu ehkäisemään kuorsausta kohottamalla päätä pystympään asentoon. Ennen sellaiseen sijoittamista on hyvä tietää, että joillekin ne aiheuttavat selkä- ja niskakipuja.

Vältä alkoholia, unilääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä

Jopa ihmiset, jotka eivät tavallisesti kuorsaa, voivat kuorsata juotuaan alkoholia. Nielu on alkoholia juoneella rentoutuneempi, mikä aiheuttaa kuorsausta.

 Jos kuorsausta haluaa välttää, olisi parasta olla juomatta neljä tuntia ennen yöpuulle painumista. Rauhoittavilla lääkkeillä ja unilääkkeillä on kuorsaamiseen alkoholia vastaava vaikutus.

Nuku tarpeeksi ja pidä unirytmisi säännöllisenä

Huonot "nukkumistavat" voivat vaikuttaa kuorsaukseen samalla tavalla kuin alkoholi. Jos painaa pitkiä päiviä, nukkuu vähän ja on ylirasittunut, nukkuu todennäköisimmin hyvin sikeästi ja on alttiimpi kuorsaukselle.

Kokeile nenäsumutteita ja -liuskeita

Apteekista on saatavilla erilaisia tuotteita, joiden tarkoituksena on levittää sieraimia tai avata hengitysteitä ja siten auttaa kuorsaamiseen. Useat kuorsaajat hengittävät suun kautta ja nenän kautta hengittämisen helpottuminen saattaa auttaa kuorsaajaa. Tuotteiden teho on käyttäjäkokemusten valossa kuitenkin hyvin kyseenalainen.

 

Lähteet: Daily Mail, WebMD, Sleepfoundation

Lue myös:

    Uusimmat