Mainos

Työtyttö kirjeessään: Raskaat työt saivat kädet rakoille ja selän kipuilemaan

Tässä kaksi työtyttöä kertoo kirjeissään kokemuksistaan vapaaehtoistyöpaikassaan.

Maatalossa työskentelevä tyttö kirjoittaa:

Istuessani kuumassa linja-autossa pölypilven ympäröidessä autoa tunsin outoa jännitystä. Ensimmäistä kertaa aivan tuntemattomalle seudulle, ventovieraiden ihmisten luokse.

Työtyttö! Ah, miten korvia hiveli tuo titteli! – "Olkaa hyvä", ojensin autonkuljettajalle litterani. Oli jotain aivan toista maata matkustaa litteralla!

Ensimmäisenä päivänä jouduin lannanajoon. Se oli hyvin raskasta työtä, ja siinä sai kaikin puolin mainion karaisun kestämään kesän töitä.

Minusta oli uljasta ajaa hevosta, vaikka sen perässä olivat lantakärryt. Koetin paisuttaa äänenkin mahdollisimman mahtavaksi huutaessani: "Nooh Asko!" mutta en tiedä onnistuinko. Illalla käsissäni oli vesirakot, selkääni koski ja olin niin väsynyt, etten jaksanut syödä yhtään mitään.

Nukuttuani kuin tukki olin aamulla taas valmis ajamaan "kultaa" pellolle laiskalla hevosella ja kolisevilla kärryillä.

Perunanistutuksessa koetin pysyä karjakon kintereillä. Väkeä oli vähän, joten läähätin kuin kilpajuoksussa valtavine, savisine saappaineni karjakon perässä. Vasta kolmantena päivänä onnistuin pysymään hänen kintereillään.

Sateisina päivinä istuimme tuvassa ja paikkasimme säkkejä. Heinäaikaan miehillä oli niin kiire, että työtytön täytyi aamuisin käydä viemässä maitoa meijeriin. Laiska hevonen länkytti maantietä pitkin, maitotonkat kolisivat, hiekka narisi pyörien alla ja edessä oli ihana kesäaamun maisema järvineen ja lehmineen.

Lavantautisairaalassa työskentelevä tyttö kirjoittaa:

Sotasairaalassa on kahdeksan lottaa sairaana, ja meitä on ollut keittiössä auttamassa ja osa täyttämässä patjoja. Täällä on todettu 300 tapausta, eikä sairaalan mahdu tuota määrää.

Hoitaja-apuvoimaa on hankittu Turusta, mutta vuoteiden laitto, siivous, veden huolehtiminen potilaille kuuluvat meille. Välillä olen niin väsynyt, kun elämä ympäristössä on täynnä sairautta.

Epidemia vain laajenee. Tiedän, ettei työ ole helppo. Saan koko osaston 30 potilasta haltuuni ja joudun heistä vastaamaan. Toivon, että osaisin ja ettei sattuisi kovin heikkoja potilaita. Tämän vuorokauden aikana kuoli kolme. En ole koskaan ollut todistamassa ihmisen kuolemaa läheltä ja tekemässä vainajalle viimeistä palvelua.

Osastollani kuoli nuori tyttö, kävin hakemassa ulkoa äitiä ja löysin valkovuokkoja. Panin ne hänen viereensä pöydälle. Hän ilahtui hentojen kukkien kauneudesta. Hitaasti hänen kuumeensa väsyttämä ruumiinsa riutui ja hengitys lakkasi. Minulle jäi kaikesta kaunis muisto. Tytön kohdalla on totta: "Kuolema on minulle".

Studio55.fi/Pirjo Haapoja

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.