Tutkimus: 80-vuotiaat ovat tyytyväisiä elämäänsä

Suurin osa 80-vuotiaista asuu omassa kodissa tyytyväisenä ja toimintakykyisenä eikä tarvitse palveluita selvitäkseen arjesta. Tiedot käyvät ilmi Ilmarisen tekemästä tutkimuksesta.

Helsingissä iAreena-seminaarissa julkistetut tulokset perustuvat loka– joulukuussa puhelimitse toteutettuun kyselyyn, johon vastasi kaikkiaan 500 vuonna 1935 syntynyttä eläkeläistä. Ikäryhmän edstajia on Suomessa elossa noin 30 000.

– Tutkimuksemme mukaan valtaosalla tämän päivän 80-vuotiailla menee mukavasti. Tulos on jopa yllätys yleiseen mielikuvaan verrattuna. Positiivista on sekin, että vain joka kymmenes on yksinäinen. Tällä ikäryhmällä yksinäisyys ei siis ole yleinen ongelma, vaikka yksilötasolla se sitä varmasti onkin, sanoo Ilmarisen eläkevakuuttamisesta vastaava varatoimitusjohtaja Sini Kivihuhta.

Asumisjärjestelyt eivät huoleta kuin 12 prosenttia vastaajista. Ikäryhmästä 87 prosenttia asuu kotona ja 45 prosenttia yksin. Naisista yksin asuu noin 60 prosenttia, miehistä vain noin 20 prosenttia.

Kolmannes vastaajista on käyttänyt palveluita selviytyäkseen arjesta. Tulevaisuudessa 65 prosenttia ikäryhmästä odottaa saavansa palveluita yhteiskunnalta ja vajaat puolet perheeltään. Kolmannes on varautunut ostamaan hoivapalveluita itse.

Joka kolmas tarvitsee palveluita arjessa selviämiseen

Elinvoimaa 80-vuotiaat saavat erityisesti perheestä, sukulaisista ja ystävistä. Erityisesti naisille sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä. He ovat kaiken kaikkiaan miehiä tyytyväisempiä, aktiivisempia ja sosiaalisempia.

Ikäryhmästä 58 prosentilla aika kuluu arkisissa askareissa ja 22 prosentilla harrastuksissa. Lähinnä toipuen ja voimia keräten viettää päivänsä neljä prosenttia kahdeksankymppisistä.

Monia huolettaa oma terveys ja jaksaminen sekä yhteiskunnan teknistyminen.

– Mielenkiintoinen yksityiskohta tutkimuksessa on, että eniten sekä 80-vuotiaita miehiä että naisia huolettaa naisten terveys, Kivihuhta sanoo.

Lähde: Ilmarinen

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat