Mainos

Töissä puolison kanssa? Huomioi nämä

Kumppanin kanssa työskennellessä tasapainottelu työ- ja yksityiselämän välillä voi olla haaste. The Times of India listasi keinoja, joilla yhdessä työskentely voi olla sujuvampaa.

Kun avioparit työskentelevät yhdessä, sen hyötyjä harvemmin huomataan. Usein oletetaan, että samassa paikassa työskentely on aina huono idea, sanoo tohtori ja avioliittoneuvoja Sanjoy Mukerji.

– Tavallisesti yhdessä työskentely lisää suhteen mahdollisia ongelmia eikä anna mahdollisuutta rauhoittua kiistojen jälkeen. Ammatillisella tasolla se voi jopa aiheuttaa yhteenottoja tietyissä tilanteissa - etenkin jos työskentelette samalla osastolla tai toinen puolisoista on toisen yläpuolella hierarkiassa.

Yhdessä työskentelyssä voi olla haittapuolensa, mutta on olemassa monia keinoja, joilla harmoniaa voi ylläpitää työpaikalla eikä viedä työasioita kotiin päivän päätteeksi.

Älkää sekaantuko toistenne töihin

Se, että olette naimisissa, ei oikeuta sinua tietämään tasan tarkkaan mitä puolisosi kulloinkin puuhaa, etenkään työpaikalla. Jos puolisollasi on esimerkiksi ongelma kollegan kanssa, pysy erossa asiasta. Sinun ei tarvitse tarjota neuvoja puolisollesi tai työkaverille. Anna kumppanin hoitaa tilanne itse.

Antakaa toisillenne tilaa

Tila on elintärkeää jokaisessa suhteessa. Työskennellessänne yhdessä olette sidottuina samoihin työkavereihin, joten onkin suositeltavaa tutustua myös muiden osastojen työntekijöihin, joiden kanssa voi viettää aikaa. Tämä on hyväksi myös uran kannalta, sillä muihin yrityksen työntekijöihin tutustuminen lisää ammattiin liittyviä suhteitasi.

Pitäkää henkilökohtaiset asiat syrjässä

Jos teillä oli riita kotona, yrittäkää olla tuomatta sitä töihin. Koeta myös olla keskustelematta parisuhteenne erimielisyyksistä kollegoiden kanssa. Koska työskentelette samassa paikassa, riidoista keskusteleminen voi vahingoittaa puolisosi ammatillista imagoa.

Olkaa ammattimaisia

Älä sorru keskustelemaan liian henkilökohtaisia asioita työpaikalla. On myös tärkeää ylläpitää kohteliasta ja ammattimaista suhtautumista puolisoon työpaikalla. Älä lähde mukaan tunnereaktioihin tai julkisiin hellyydenosoituksiin. Ja muista säästää hellittelynimet vapaa-ajalle!

Jos sinulla ja puolisollasi on yritys

Yhteisen yrityksen omistaminen on kuin lapsen kasvattaminen. Ilon ja ylpeyden hetkien lisäksi eteen tulee pitkiä päiviä ja tilanteita, joissa ette ole toistenne kanssa samaa mieltä.

On tärkeää kommunikoida puolison kanssa. On tilanteita, joissa ette ole yhtä mieltä, mutta on tärkeä puhua kumppanin kanssa ja kunnioittaa sekä kuunnella hänen mielipiteitään.

Vaikka ette olisikaan samalla viivalla asioiden suhteen, tue puolison päätöksiä. On parampi toimia tiiminä muiden edessä ja voitte aina keskustella asioista myöhemmin omassa rauhassa.

Muistakaa, että työntekijät tarkkailevat teistä kumpaakin. Henkilökohtaiset konfliktit työpaikalla voivat laajentua kärpäsestä härkäseksi ja se saattaa tehdä teistä juorujen kohteen.

Vaikka töitä olisi kuinka paljon, suunnitelkaa ja muistakaa viettää aikaa kahden kesken. Jättäkää työasiat suosiolla työpaikalle.

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.