Mainos

Tiesitkö? Voit saada hyttysestä näitä tauteja

Luulitko hyttysen olevan vain ärsyttävä, mutta harmiton hyönteinen? Professorin mukaan sen pistoista voi huonolla tuurilla olla terveydellistä haittaakin.

Helsingin yliopiston professori Olli Vapalahti sanoo Suomen kesäisestä luonnosta löytyvän punkkien lisäksi muitakin ötököitä, jotka voivat puremillaan aiheuttaa ikävyyksiä. Näitä otuksia ovat muun muassa hyttyset, paarmat ja hirvikärpäset.

– Hyttysten osalta tiedetään hyvin, että hyttysestä voi tarttua ihmiseen jänisrutto. Yleensä puremasta tulee ihoon tupakan tumppausta muistuttava jälki, imusolmukkeet suurenevat ja ihminen saa kuumetta. Nämä ovat aina paikallisia epidemioita.

Hyttysen pistosta ihmiseen voi levitä myös Sindbis-virus, joka aiheuttaa pogostantautia. Pogostantauti todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1974, ja yhteys virukseen löytyi 80-luvulla, Vapalahti kertoo.

– Tämän taudin pääoireet ovat ihottuma ja nivelkivut, jotka voivat jopa jäädä päälle: viikoiksi, kuukausiksi ja joskus jopa vuosiksi. Käytännössä viisi prosenttia suomalaisista aikuisista on saanut tämän infektion ja eläkeikään mennessä jopa 15 prosenttia.

– Näitä tartuntoja saadaan tyypillisesti heinä-elokuussa, mutta usein se ilmenee epidemioina tiettyinä vuosina.

Hyttysistä on eristetty myös Inkoo-virus sekä äskettäin sen sukulaisviruksia Itä-Suomessa.

– Näitäkin viruksia voi saada hyttysenpistoista, ja aika monta, useita kymmeniä prosentteja suomalaisista on saanut infektion. Mutta aiheuttaako se mitä ja kuinka usein? Ehkä kesäisiä kuumetauteja, ja joskus ehkä keskushermoston tauteja.

Vapalahti kertoo tautien joutuvan hyttysiin tyypillisesti jonkin luonnon kierron kautta. Osa tavoista on monimutkaisia, eikä niitä täysin tunnetakaan.

– Mutta esimerkiksi linnut niitä levittävät. Todennäköisesti Sindbis-virus tuli Afrikasta 60-luvulla muuttolintujen mukana. Tämä tauti kiertääkin lintujen ja lintuhyttysten välillä luonnossa.

Myös paarmat ja hirvikärpäset voivat aiheuttaa haittaa puremallaan – tauteja useammin kuitenkin vain allergiaa.

– On dokumentoitu, että joissain tapauksissa paarman puremista voi saada borrelioosin, mutta se lienee erittäin poikkeuksellista. Ennemmin puremista saadaan allergistyyppisiä reaktioita, Vapalahti sanoo.

Myös hirvikärpästen puremista saadaan allergisia reaktioita, jotka voivat olla hankaliakin, mutta Vapalahden mukaan ei ole mitään varsinaista näyttöä siitä, että niistä olisi mitään muuta haittaa ihmiselle.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/ Annimari Pasanen

Lue myös AVA:

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.