Tiesitkö tämän siirtolaisuudesta?

Suomalaiset siirtolaiset ovat matkustaneet ahkerasti maailmalle paremman elämän ja leveämmän leivän toivossa.

- Vuosina 1861−1945 otettiin noin 35 000−40 000 passia Ruotsiin muuttoa varten.

- Vuonna 1870 Pietari oli "maailman suurin suomenkielinen kaupunki", jossa suomenkielistä väestöä oli enemmän kuin Turussa tai Helsingissä.

- Ennen 2. maailmansotaa Pohjois-Amerikkaan muutti liki 400 000 suomalaista, joista noin 80 prosenttia asettui Yhdysvaltoihin ja 20 prosenttia Kanadaan. Noin 20−25 prosenttia palasi takaisin Suomeen.

- Amerikan siirtolaisiksi lähdettiin vuosina 1870−1914 eniten Vaasan läänistä, seuraavaksi Oulusta ja Turku-Pori -akselilta.

- 1870- ja 1880-luvuilla suomalaisten amerikansiirtolaisuus kulki etupäässä Ruotsin satamien kautta. Tilanne muuttui 1880-luvun lopulla, kun saksalaiset laivayhtiöt aloittivat siirtolaisliikenteen Hangosta.

- Pääosa siirtolaisista saapui Amerikkaan Ellis-saaren (New York) kautta.

- Suureen amerikansiirtolaisuuteen vaikutti monia syitä, kuten taloudelliset tekijät, voimakas väestönkasvu, poliittiset ja uskonnolliset "paineet", Amerikan "veto" ja liikenneyhteyksien kehittyminen.

Lähde: Siirtolaisinstituutti

Lue myös:

    Uusimmat