Mainos

Tässäkö iässä ihminen on kaikkein onnellisin?

Uudessa tutkimuksessa onnellisimmiksi paljastuivat 65–69-vuotiaat, kirjoittaa Bustle.com.

Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen perusteella yksi ihmisen onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä on ikä. Tutkimuksen toteutti Suomen Tilastokeskusta vastaava The Office for National Statistics in the UK. Se pyysi 300 000 ihmistä raportoimaan onnellisuuden, ahdistuneisuuden ja tyytyväisyyden tunteistaan vuosina 2012–2015.

Tutkijat havaitsivat, että onnellisuus ei sen paremmin pysy paikoillaan kuin tasaisesti lisäänny. Se seuraa pikemminkin U:n muotoista käyrää: elämä aloitetaan hyvin onnellisina, keski-ikää kohti onnellisuus laantuu, ja korkeampina ikävuosina kivutaan taas ylös.

Tutkimuksessa 16–19-vuotiaiden onnellisuuden taso oli vain hieman alhaisempi kuin 65–69-vuotiailla. 19 ikävuoden jälkeen ihmisten onnellisuus alkoi laskea rajusti ja osui pohjamutiin noin 45 ikävuoden tienoilla. Taas 59 ikävuodesta ylöspäin se alkoi hienosti kohota.

Onnellisimmiksi itsensä arvioivat 65–69-vuotiaat ihmiset. Tyytymättömimpiä elämäänsä olivat 45–49-vuotiaat.

Tutkijat arvelivat, että tulokset voivat selittyä sosio-ekonomisilla tekijöillä. Nuoret saavat vielä usein taloudellista tukea vanhemmiltaan, minkä lisäksi heillä on enemmän vapaa-aikaa kuin aikuisilla. Ikävuosien noustessa 65:een useimmat taas ovat jääneet tai jäämässä eläkkeelle ja nauttivat jälleen runsaammasta vapaa-ajasta. Vähiten onnen tunteita kokeneessa 45–49-vuotiaiden ikäryhmässä sen sijaan joudutaan usein tasapainottelemaan työn ja perheen välillä.

Onnea ei kuitenkaan välttämättä tarvitse haikailla nuoruusvuosista tai odotella kuusikymppiseksi asti. Jos onnellisuuden ja vapaa-ajan välillä todella on yhteys, itse kukin voi miettiä, pystyisikö vähentämään joitakin ”pakollisia velvollisuuksia” oman mielenterveytensä hyväksi.

Lähteet: Bustle.com, Qz.com

Mitä on onni?

Studio55.fi-lähetyksessä puntaroitiin onnellisuutta psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen kanssa lokakuussa 2015.


Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.