Tarkistuta silmäsi viimeistään tässä iässä – lue miksi

Silmien kunto kannattaa tarkistuttaa säännöllisesti. Ensimmäisen kerran on hyvä mennä lääkärin vastaanotolle viimeistään 45-vuotiaana, sanoo HYKS:in professori Tero Kivelä.

45 vuotta on tärkeä ikä silmien kannalta. Siinä iässä sairauksille altistavia muutoksia aletaan yleensä havaita. Esimerkiksi silmänpaine voi alkaa kohota tai mykiö samentua.

Etenkin yli 65-vuotiailla on riski sairastua silmänpohjan rappeumaan. Se voi oireilla lukunäön heikkenemisenä ja viivojen vääristymisenä.

– Jos suorat viivat näyttävät kiemurtelevan, se kertoo verkkokalvon tulehduksesta, joka voi vaatia välitöntä hoitoa, Kivelä sanoo.

Silmänpohjataudeista voivat kertoa muutkin näön laadun muutokset, kuten värien oudot muutokset. Myös tekstin erottaminen paperista voi olla vaikeaa.

Toisaalta oireettomiakin sairauksia on. Silmänpainetauti on usein täysin oireeton, muun muassa siksi Kivelän mukaan silmät on hyvä tarkistuttaa.

Silmät tarvitsevat lepoa

Silmät rasittuvat etenkin työssä, jossa katse on suunnattu koko ajan lähelle. Silmät lepäävät, kun katse on suunnattu kaukaisuuteen.

– Kahvitauolla ei kannata lukea lehteä, vaan mieluummin suunnata katsetta kauemmaksi. Silloin silmätkin saavat ansaitun tauon, Kivelä neuvoo.

Kuva: Colourbox.com

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Tero Kivelä pähkinänkuoressa

- Silmätautiopin professori vuodesta 2004, valmistui lääketieteen tohtoriksi 1987

- HYKSin silmatautien klinikan ylilääkäri vuodesta 2004

- Suomen Silmälääkäriyhdistyksen 2-vuotinen puheenjohtaja 2010-2011

- Julkaisuja aiheista silmäpatologia, silmäkasvaimet, verkkokalvosairaudet, silmätautiopin historia

Lue myös:

    Uusimmat