Mainos

Tämä jokapäiväinen elintarvike vei sisarukset sairaalakuntoon

Viljat aiheuttivat Taina Soutsalolle ja Anita Mecklinille niin kovia oireita, että sisarukset joutuivat sairaalaan. Elämä parani vasta, kun he luopuivat kaikista viljatuotteista.

Taina Soutsalo sairastui kolmekymppisenä rajuun kilpirauhasen akuuttiin tulehdukseen. Sen seurauksena kilpirauhanen oli verikokeiden mukaan toisinaan vajaatoimintainen, välillä se taas toimi.

Sairastuttuaan Taina alkoi kiinnostua viljojen vaikutuksista oireisiinsa.

– Sain tietää aiheeseen paneuduttuani, että ihmisen elimistö ei ole geneettisesti sopeutunut viljatuotteisiin. Ihmisen kehityskaaressa viljat tulivat ravinnoksi aika myöhään, noin 10 000 vuotta sitten.

Hänen suvussaan on viljayliherkkyyttä ja diagnosoitua keliakiaa tiettävästi nyt jo neljässä polvessa. Isotädillä todettiin keliakia vasta aikuisiällä.

– Jopa syöpiä voi kehittyä viljojen myrkyllisyyden seurauksena. Äitini sairastui syöpään 49-vuotiaana. Myöhemmin hän onneksi tervehtyi siitä ja välttää nykyään viljoja, Taina sanoo.

"Olin aina väsynyt ja turvoksissa"

Ensimmäisen kilpirauhastulehduksen jälkeen Taina ei vielä osannut jättää viljoja pois ruokavaliostaan. Hän oli kärsinyt muun muassa ajoittaisesta ripulista, ummetuksesta ja refluksitaudista, jossa mahan sisältö nousee ruokatorveen. Niiden seurauksena hän siirtyi ensin noudattamaan vähähiilihydraattista ruokavaliota (VHH).

– Aloitin tiukan VHH:n, koska olin aina väsynyt ja turvoksissa. Lisäksi paino yritti karata hallinnasta.

Tainalle oli kehittynyt myös monia allergioita.

– Keväisin olin poskiontelotulehduskierteessä, muulloin lähes kaikki kosmetiikka sai silmäni vuotamaan. Olin monelle eläimellekin testien mukaan allerginen.

VHH:n aloitettuaan Tainan väsymys, turvotus, vatsaoireet ja nivelkivut loppuivat. Lisäksi paino alkoi itsestään pudota.

Vain radikaali muutos auttoi

Taina lipsui ruokavaliostaan vuonna 2006, kun hän opetti bulgarialaista miniäänsä leipomaan suvun resepteillä leipiä, muun muassa lappilaista ohrarieskaa. Leivästä koitui nivelsärkyjä, ja nainen oli varma että hänellä puhkeaisi reuma.

– Reagoin leivän syöntiin niin rajusti, että kilpirauhanen tulehtui uudelleen ja olin ihan henkihieverissä. Kun tämän jälkeen jätin viljat pois, paranin kaikista oireista, joita oli kertynyt vuosien aikana.

Taina on ollut monin tavoin terveempi luovuttuaan viljoista. Allergiat ja flunssaoireet ovat hävinneet.

– Nyt minulla on koira, johon en reagoi lainkaan enkä pojan kissoihinkaan. Lapsena ja aikuisiässäkin flunssat iskivät takuuvarmasti, mutta nyt kun en syö viljoja, hivenaineet imeytyvät. Viljattomuus yhdessä ravitsevan ruokavalion (VHH) kanssa on vaikuttanut niin, etten muista, milloin olisin ollut edes nuhainen.

Keliakia selvisi vasta tiputuksessa

Tainan sisko, Anita Mecklin kävi keliakian oireet läpi 80–90 -luvun taitteessa. Oireet alkoivat parissa kuukaudessa, ja pahimmillaan nuori nainen painoi alle 50 kiloa.

– Joku on esittänyt epäilyjä, että stressi voi laukaista keliakian. Kävin iltalukiossa ja päivätöissä, ja lisäksi minulla oli pieni lapsi. Sain iltalukiossa ilmaisen ruoan, jossa oli paljon vehnäjauhokastiketta. Lisäksi näkkileipä oli osa annosta.

Anitan keliakia puhkesi nopeasti.

– Aloin oksentaa kerran päivässä. Kun kävin terveyskeskuksessa, minua kehotettiin syömään kaurapuuroa. Olin parissa kuukaudessa kuivumispisteessä, ja jouduin tiputukseen sairaalaan.

Sittemmin myös Anitan tyttärellä on diagnosoitu keliakia.

Pojasta kuoriutui adonis

Tainan Bulgariassa asuva 30-vuotias poika tuli viime kesänä käymään Suomeen.

– Hän oli saanut hirveän kuumeen ja ripulin. Hoidoksi lääkäri oli Bulgarian päässä kehottanut häntä syömään pelkkää vaaleaa leipää, Taina ihmettelee.

– Olin epäillyt sukumme viljayliherkkyyttä hänellä jo aiemmin. Poika oli aina hoikka, ja teini-iässä hänellä ilmeni anemia, vaikka perheessä syötiin ruoka-aineita, joissa on rautaa. Hoikasta olemuksestaan huolimatta hänelle kertyi helposti vatsan seudulle rasvaa.

Taina laittoi poikansa viljattomalle paastolle kolmeksi viikoksi.

– Laitoin pojan käteen lääkäri Antti Heikkilän kirjan Ravinto ja terveys. Poika luki sen ja noudatti ohjeita.

– Kuume laski heti, ja mies alkoi voida hyvin. Kun hän oli ollut sen kolme viikkoa ilman viljoja, tilasin hänelle ison rullakebabin ja käskin syödä sen. Kuume alkoi nousta jo samana iltana.

Mies jätti siltä istumalta viljatuotteet pois elämästään. Tänä keväänä äiti näki poikansa uudestaan.

– Pojastahan on tullut varsinainen adonis, hän on kiinteytynyt, tervehtynyt, ja ihokin on aivan erivärinen. Koko mies on terveyden perikuva.

Makean himo häviää

Makeita jälkiruokia Taina ei ole kaivannut ennenkään, mutta kertoo VHH:n olevan mielenkiintoinen vaihtoehto niille, jotka ovat persoja sokerille.

– VHH on sellainen ruokavalio, että kun kehosi on kylläinen rasvasta, proteiineista ja ravinteikkaasta ruuasta, makean himo vain häviää johonkin.

– Kilot hupenevat huimaa viikkovauhtia, ja ennen kaikkea, terveys paranee ja vireystaso nousee.

Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer

Kuvat: Colourbox.com, Taina Soutsalo & Anita Mecklin


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.