Tällaista on lätkävaimon elämä: Ensin tulee jääkiekko, sitten kaikki muu

Marika Kakko eli 17 vuotta miehensä Erik Kakon rinnalla jääkiekon ehdoilla. Marikan ja muiden lätkävaimojen kokemuksista on syntynyt myös kirja Lätkässä - Kiekkoperheen elämää. Marika kertoo Studio55.fille lätkävaimon elämän haasteista ja ilon hetkistä.

Marika Kakon kiekkoilijamies Erik Kakko päätti 20-vuotisen uransa SM-liigassa viime kesänä. Vuodet kiekkoilijan vaimona ovat Marikalla tuoreessa muistissa.

Jääkiekko on työpaikka, joka ei jousta. Tämä on asia, joka määrittelee eniten jääkiekkoperheen elämää.

− Ensin tulee jääkiekko, sitten kaikki muu. Perheen aikataulu tehdään miehen aikataulujen mukaan. Harjoituksissa ja peleissä on oltava paikalla, Marika toteaa.

Aikataulujen ohella vaimon on usein joustettava myös oman uransa suhteen. Erityisesti NHL on maailma, jossa pelireissut voivat kestää kaksikin viikkoa.

− Siellä elämä menee eniten toisen työn ehdoilla. Jos on vielä perhettä, vaimon on varmaan äärimmäisen haastavaa tehdä siinä sivussa jotain muuta. Tosin tiedän, että moni on opiskellut miehen työn ohella.

"Henkinen tuki on tärkeintä"

Jääkiekkoilijan päivärytmi poikkeaa perinteisestä päivätyöstä. Koska aamut alkavat usein myöhemmin, moni kiekkoisä ehtii viedä lapset aamulla kouluun tai päiväkotiin.

− Suurin osa tuntemistani jääkiekkoilijoista on todella aktiivisia lasten kanssa. Pelireissujen aikana vastuu kodista jää vaimolle.

Jääkiekkoilija on otettava huomioon myös keittiön puolella; syöminen on iso osa ammattiurheilijan elämää. Työn raskas luonne vaatii osaltaan kumppanilta ymmärrystä.

− Välillä oli itsellekin vaikea tajuta, että kun viikossa on yksi vapaapäivä ja siinä haluaisi tehdä kaikkea, toinen on ihan reporanka.

Marikan mukaan suurin tuki tapahtuu kuitenkin henkisellä puolella.

− Jääkiekko on haastava ammatti. Sinua kritisoidaan koko ajan. Koko osaamistasi voidaan arvostella vain muutaman pelin perusteella. Jos peli ei kulje, sinulle sanotaan nopeasti kiitos ja näkemiin.

− Erityisesti ulkomailla vaimo on usein ainoa, joka puhuu samaa kieltä ja pystyy keskustelemaan asioista.

Lätkävaimot tukevat toisiaan

Marika on itse asunut jääkiekon siivittämänä Sveitsissä ja Ruotsissa. Kiekkoelämä vaatii uskallusta lähteä ja elää hetkessä.

− Vieraalla paikkakunnalla miehellä on työn puolesta yhteisö valmiina. Toinen osapuoli joutuu luomaan tyhjästä oman ydinpiirinsä, Marika kuvaa.

Vertaistukea tiiviiseen kiekkoelämään löytyy muiden kiekkovaimojen taholta. Kaukalon laidalla syntyy helposti ystävyyssuhteita.

− Olen tutustunut jääkiekon kautta isoon joukkoon erilaisia ihmisiä. Ikäero naisten välillä saattaa olla 20 vuotta. He ovat suurin rikkaus, ja se on tietyllä tavalla myös arvokasta elämänkoulua, Marika kiittää.

"Ihailijat ovat oma haasteensa"

Menestyvän jääkiekkoilijan vaimon on hyväksyttävä, että mies tunnettu henkilö. Kaukaloiden laidalla pyörii monenlaista ihailijaa.

− Nuorempana näitä asioita oli vaikeampi käsitellä. Ihailijat ovat oma haasteensa, ja kyllä kiusallisia tilanteita on tullut.

− Elämänkokemus tuo sen, että vanhemmiten asiaan suhtautuu eri lailla. Yksi vaimo sanoi, että pitää olla aika hyvä itsetunto, kun itse pyörii kotona villasukat jalassa.

Marika korostaa, ettei jääkiekkoilijan vaimon roolissa ole kyse uhrauksista, vaan valinnoista.

− Moni vaimoista, joita haastattelin kirjaa varten ja ketä tunnen, on alkanut seurustella miestensä hyvin nuorina. Elämäntapaan on kasvettu yhdessä alusta lähtien.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat