Mainos

Syksyn parhaat säilömisvinkit

Syksyinen luonto tarjoaa runsaasti herkkuja, jotka soveltuvat monenlaiseen säilöntään. Marttojen kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen kertoo, mitä marjoja, hedelmiä ja kasviksia juuri nyt kannattaa hyödyntää.

Puolukat ja karpalot

Metsät pullistelevat juuri nyt punaista väriä. Erityisesti länsirannikolla sekä Pohjois-Suomessa on tänä syksynä hyvä puolukkasato.

− Puolukka on helppo säilöä. Jos pakastin on täynnä, se säilyy hyvin myös survoksena. Puolukkasurvos on paras säilöä ilman sokeria, muuten marja voi alkaa käymään, Arja Hopsu-Neuvonen opastaa.

Puolukoiden jälkeen väriä metsään tuovat karpalot, joista näyttäisi tulevan tänä vuonna hyvä sato. Karpalot ovat kypsiä poimittaviksi lokakuun paikkeilla.

− Karpalo ei tahdo erottua raakana, mutta kypsinä kauniit punaiset marjat näkyvät sammalikossa. Karpalot ovat yksittäisinä marjoina hitaasti kerättäviä. Sen vuoksi karpalon hinta on korkeampi kuin muiden marjojen.

Sienet

Kuuma kesä on verottanut paikoin sienisatoa kovalla kädellä. Toisaalta sieniä on nyt paikoissa, joista niitä ei ole aiemmin juuri löytänyt.

− Metsästä löytyy edelleen herkkutatteja ja tatteja yleensäkin. Myös rouskut ovat tulleet esiin, Hopsu-Neuvonen kertoo.

Sienet ovat herkullisia ja monipuolisia säilöttäviä. Hyvä säilömistapa on esimerkiksi pakastaminen.

− Miedot sienet, kuten tatit, haperot ja vahverot, pilkotaan, kuumennetaan pannulla omassa liemessään, jäähdytetään ja lopuksi pakastetaan. Rouskuja täytyy keittää ensin 5-10 minuuttia. Moni pilkkoo keitetyt rouskut ja laittaa aavistuksen suolaa pintaan, ja sitten pakastimeen. Siitä tulee hyvää sienisalaattia.

Kuivattaminen on erityisen hyvä menetelmä tateille. Tarkoitukseen käy kasvikuivuri tai kiertoilmauuni. Säädä uunin lämpötila alhaiseksi, mielellään 40-asteiseksi, ja jätä uuninluukku raolleen.

− Kuivatukseen voi mennä kolmesta viiteen tuntia, riippuen sienten paksuudesta ja kosteudesta. Niitä täytyy seurata. Jos lämpötila nousee yli 50 asteen, sienet kypsyvät ja niistä tulee kovia koppuroita, Hopsu-Neuvonen sanoo.

Kuivatuksen jälkeen laita sienet paperipussiin ja vielä tiiviiseen purkkiin. Jos sienissä on kosteutta, pussi estää homehtumisen.

Kesäkurpitsat

Kesäkurpitsat ovat tuottaneet tänä syksynä runsaan sadon. Kesäkurpitsa sopii säilöttäväksi monin tavoin.

− Laita kesäkurpitsaa raakoina viipaleina tai kuutioina rasiaan tai pussiin ja pakkaseen. Jotkut pilkkovat ja kuumentavat kurpitsan ja tekevät siitä soseen. Näin kurpitsoista saa nopeasti sosekeiton, Hopsu-Neuvonen vinkkaa.

Jäisiä kesäkurpitsoita voi lisätä pakastevihannesten tavoin esimerkiksi piirakoihin tai pataruokiin. Kesäkurpitsa toimii myös etikkasäilykkeissä sekä hillona.

− Hilloa tehtäessä laita sekaan 1-2 sitruunan mehu ja lisää hillosokeria. Kesäkurpitsan maku on niin mieto, että sitruuna maistuu hillossa enemmän. Sitä voi käyttää vaikka pannukakun kanssa.

Luumut ja kriikunat

Luumuja ja niitä hieman pienempiä kriikunoita voi säilöä sokeriliemeen. Kriikunoiden kivien poistaminen on työlästä, eikä se ole pakollista.

− Laita luumut tai kriikunat pakasterasiaan. Kuumenna kaksi desilitraa vettä ja yksi desilitraa sokeria niin, että sokeri sulaa. Jäähdytä seos ja kaada se rasiaan. Sokeriset luumut ja kriikunat ovat sulatettaessa valmiita esimerkiksi hedelmäsalaatin pohjaksi.

Vihreät tomaatit

Syksyn myötä tulevat yöpakkaset muodostavat tomaattisadolle uhkan. Kun lämpötila laskee, kasvihuone täytyy tyhjentää sukkelaan.

Joutavatko vielä raa'at tomaatit auttamatta roskiin?

− Ihan raakaa tomaattia ei pidä syödä. Mutta kun tomaatti on ulkonäöltään kuulakas, niin sanotusti viherkypsä, siitä voi tehdä oikein hyvin etikkasäilykettä.

Omenat

Omenoita voi kuivata samoin kuin tatteja kiertoilmauunissa. Niitä voi myös pujottaa lankaan tai kuivattaa ritilän päällä pannuhuoneessa, kunhan tila on puhdas ja pölytön.

− Tee omenasta myös perinteistä hilloa tai viipaloi ne ja laita raakana pakkaseen. Viipaleita voi laittaa jäisenä esimerkiksi piirakan päälle, Hopsu-Neuvonen ehdottaa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.