Suomi floppasi kokkareilla – Asiantuntija arvostelee ulkoministeriötä

Muotoilukriitikko Kaj Kalinin mielestä suomalainen muotoilu on tiedotuspoliittisessa kriisissä. Hän arvostelee ulkoministeriötä sekä muotoiluun keskittyviä organisaatioita sisäänpäin kääntyneisyydestä.

Suomalaisesta kulttuuriviennistä vastaa käytännössä ulkoministeriö. Kaj Kalinin mielestä sen projektit ovat jääneet melko vaatimattomiksi.

– Yritystä on, mutta jostain syystä homma ei toimi. Viimeisin suuri moka kävi keväällä Milanon huonekalumessuilla, jonne muotoiluväki kokoontuu kerran vuodessa. Suomi järjesti kokkarit, jossa ohjelmana oli syödä suomalaista ruokaa ja juoda suomalaista viinaa. Se oli täysi floppi, Kalin sanoo.

– Muotoilussa on tiedotuspoliittinen kriisi. Omaa osaamista ei osata esittää ylpeästi. Oikeastaan suomalaiset eivät ylipäätään osaa puhua itsestään. Hiljainen kansa jää muiden jalkoihin.

Lisää äänekkyyttä

Toisaalta osaamista voi olla vaikea vakuuttaa nykyisessä tilanteessa.

– Pahahan se on edustaa, kun ei meillä edes ole muotoiluun keskittyneitä teollisuuslaitoksia – esitetäänkö sitten, että meillä on tällainen hyvä ja edullinen tehdas Kiinassa?

Kalin patistaa myös muotoiluun keskittyviä organisaatioita ryhdistäytymään.

– Esimerkiksi Design Forum Finland voisi olla äänekkäämpi.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat