Mainos

Suomessa ei valmisteta luksusta – Tässä syy

Muotoilukriitikko ja kirjailija Kaj Kalin kertoo, että luksustuotteiden myynti on yllättäen taantuman aikana lisääntynyt. Suomeen rahaa ei heru.

Samaan aikaan, kun retro ja kirpputorit kukoistavat, myös luksuskauppa on yllättäen saanut puhtia.

– Luksustuotteiden kauppa kasvaa noin kymmenellä prosentilla vuodessa. Luksusta myydään Aasiaan, Kiinaan ja Venäjälle niin paljon kuin sitä vain jaksetaan valmistaa, Kaj Kalin kertoo.

– Kaupaksi menee esimerkiksi 20 000 euron kelloja, tonnien kenkiä ja Louis Vuittonin käsilaukkuja.

Suomessa ei luksusosaamista

Suomeen luksuskauppa ei juuri tuo rahaa.

– Me pidämme muotoilua niin sanottuna demokraattisena käsitteenä, jonka perustana on kaunis arki. Suomessa ei osata tehdä luksustuotteita, koska täällä ei koeta, että se alue kuuluisi meille. Markkinoilla on suuri aukko.

Tuota aukkoa ei paikkaa edes arkitavaran myynti.

– Jokapäiväiset tuotteetkin jäävät Kiinassa valmistettujen, halvempien tavaroiden jalkoihin.

Muotoilua ei seurata viennissä

Suomessa toimii vain yksittäisiä luksustuottajia.

– Kelloja tekevä Stepan Sarpaneva on heistä yksi esimerkki, Kalin sanoo.

Viennin kannalta tulot jäävät vähäisiksi.

– Muotoilua tai designia ei edes löydy omina nimikkeinään tullin virallisista luokituksista. Niiden osuutta viennistä ei Suomessa tiedetä. Tällaisen asian pitäisi ilman muuta olla seurattavissa.

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.