Mainos

Suomensukuiset maailmantähdet

Tiesitkö, että useiden maailmantähtien suonissa virtaa suomalaista verta? Näillä tunnetuilla kasvoilla on sukujuurien myötä kytköksiä kauas pohjolaan.

Pamela Anderson

Baywatch-sarjasta pinnalle noussut Pamela Anderson lienee tunnetuin suomensukuinen julkkis. Povipommin sukujuuret ovat tarkkaan ottaen kanadansuomalaiset.

Andersonin isoisän isä oli nimeltään Hermanni Hyytiäinen, joka vaihtoi sukunimensä Andersoniksi muutettuaan Saarijärveltä Amerikkaan vuonna 1908. Hermannin puolison isä oli puolestaan lähtöisin Kuortaneelta.

Bonita Pietila

Tuottaja Bonita Pietila oli mukana luomassa menestyssarja Simpsoneita yhdessä Matt Groeningin, Mike Scullyn ja James L. Brooksin kanssa. Pietila on yhä mukana sarjan tuotantotiimissä. Hänellä on lisäksi suomalaiset sukujuuret.

David Lynch

Surrealististen elokuvien taituri, ohjaaja David Lynch kytkeytyy Suomeen äidinpuoleisen isoisänsä kautta. Isoisä, sukunimeltään Sandholm, muutti nuorena miehenä Suomesta Yhdysvaltoihin.

Matt Damon

Matt Damon tunnetaan paitsi lukuisista rooleistaan, myös osittain suomalaisista sukujuuristaan. Näyttelijän sukujuuret ovat tarkkaan ottaen brittiläis-suomalais-skottilaiset.

Lisa Niemi

Näyttelijä Lisa Niemi, edesmenneen Patrick Swayzen vaimo, on edellä mainitusta joukosta lähimpänä Suomea. Hänen vanhempansa ovat amerikansuomalaiset Edmond Haapaniemi ja Edna Hyttinen. Myös Lisan alkuperäinen sukunimi on Haapaniemi.

Myös he ovat suomensukuisia

Christine Lahti, Golden Globe -palkittu näyttelijä

Aileen Wuornos, sarjamurhaaja

Tim Kopra, astronautti

Jessica Lange, Oscar- ja Emmy-palkittu näyttelijä

Lähteet: The Internet Movie Database ja Wikipedia

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.