Mainos

Suomalaismies omistaa 20 panssarivaunua: Tämä vaatii rutkasti rahaa ja matkoja ulkomaille

Toistakymmentä panssariajoneuvoa kotitilalla − jokamiehen unelma? Yrittäjä Sten Johanssonin harrastus on muuttunut vähitellen työksi ja elämäntavaksi.

Sten Johansson kiinnostui historiasta ja sotatarinoista jo koulupoikana. 2000-luvun alussa hän ryhtyi toteuttamaan unelmaansa konkreettisesti. Johanssonin pihamaalle inkoolaiselle maatilalle ilmestyi ensimmäinen panssarivaunu.

Miten ihmeessä tavallinen ihminen sai käsiinsä sodassa käytetyn telaketjujättiläisen?

− Ei se ole mitenkään mahdottoman vaikeaa, pitää olla vain sinnikäs. Ensimmäisen panssarivaununi hankin Euroopasta, Johansson kertoo.

Panssarivaunun ostaminen vaati paitsi sinnikkyyttä, myös rutkasti rahaa ja matkan ulkomaille. Suomessa kukaan ei suostunut myymään käytöstä poistettua sotakonetta.

− Löysin ensimmäisen vaununi Euroopasta. Vientilupien saaminen oli hankalaa, mutta lopulta homma onnistui.

Vaikuttava kokoelma

Johansson on kartuttanut vuosien mittaan kokoelmaansa. Lopputulos mykistää: mies omistaa tällä hetkellä toistakymmentä panssariajoneuvoa. Kyseessä on Suomen suurin yksityinen panssariajoneuvokokoelma. Mukaan on tarttunut myös muita sotilasajoneuvoja.

− Vuonna 2007 Suomessa järjestettiin Euroopan mittapuulla erittäin suuri panssarivaunujen huutokauppa. Tätä lukuun ottamatta olen hankkinut kaikki vaununi ulkomailta.

Johansson säilyttää järeitä koneitaan omalla maatilallaan.

− Saan ne mahtumaan vanhoihin navetoihin sekä rakennuttamaani peltihalliin. Tilallani on myös 30 hehtaaria viljeltyä maata, mutta ne olen vuokrannut eteenpäin. Maajussiksi tässä ei ehdi enää opiskella, Johansson naureskelee.

Koneet hyötykäytössä

Vaikka säilytys pelaa, Johansson ei anna koneidensa pölyttyä nurkissa. Hänellä on tavoitteena avata kokoelmastaan museo.

− Pyrin saamaan muutaman tilan siihen kuntoon, että pystyn järjestämään ajoneuvoni näytille, Johansson kertoo.

Kokoelma toimii jo nykyisellään Johanssonille tulonlähteenä. Hän on järjestänyt vuodesta 1996 maatilallaan elämysmatkailua. Valtaosa kävijöistä on yritysasiakkaita. Panssariajoneuvon rattiin on istunut myös polttariporukoita ja syntymäpäiväsankareita.

− Opetan koneiden hallinnan ja ajotekniikan perusteet. Sen jälkeen asiakkaat pääsevät ajamaan. Ihmisiä kiehtoo vaunujen symboliikka. He saavat mahdollisuuden tutustua pelottavaan sota-aseeseen hieman eri näkökulmasta, Johansson pohtii.

Panssariajoneuvojen hyötykäyttö tulee tarpeeseen, sillä niiden ostaminen ei ole halpaa lystiä. Hinnat liikkuvat kuudesta tuhannesta eurosta toiseensataan tuhanteen, riippuen vaunun iästä ja valmistusmaasta.

− Hinnat ovat nousseet melkein sadalla prosentilla siitä kun aloitin keräilyn. Mutta vaunut ovat myös hyvä sijoitus.

Kalusto Mannerheim-elokuvaan

Johanssonin panssarikalusto on siivittänyt myös elokuvatuotantoja. Mittavin projekti olisi Mannerheim-suurelokuva, jota varten osa Johanssonin kalustosta ehdittiin jo varata.

Elokuvan kohtalo on tosin avoimena. Johansson on silti toiveikkaalla kannalla.

− Olen kuulolla, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Toisinaan Johansson havahtuu pohtimaan, onko koko keräilytouhussa mitään järkeä. Tunne menee nopeasti ohi. Kyseessä on ennen kaikkea toteutunut unelma.

− Vaimon kanssa meillä sopimus, että hän ymmärtää harrastustani niin kauan, kun koneet eivät ilmesty kotimme ikkunan alle.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.